Rauman Lukon jääkiekkomestaruus toi raumalaiset kaupungin keskustan kaduille ja aukioille tiistai-iltana. Koronaturvaväleistä tai maskien vastuullisesta käytöstä ei ollut tietoakaan, kun raumalaiset juhlivat lähes 60 vuoden tauon jälkeen voitettua kiekkokultaa.

Juhlan syy on sinänsä ymmärrettävä, mutta spontaani riemu karkasi erittäin pahasti käsistä.

Korona-aika ei ole vielä ohi. Vaikka tauti ei tartu kovin helposti ulkoilmassa, tiistainen juhla aiheutti Satakunnan sairaanhoitopiirin mukaan ison riskin tartuntaketjujen leviämisestä.

Satasairaalan infektiotautien ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä pitää erityisen huolestuttavana sitä, että juhlintaan osallistui myös varsinaissuomalaisia eli väkeä alueelta, jossa koronatilanne on Raumaa pahempi ja epidemia on leviämisvaiheessa. Raumakin on Uusitalo-Seppälän mukaan koronaepidemian perus- ja kiihtymisvaiheen rajamailla, tosin vielä perustasolla.

– Juhlinta muodostaa riskin epidemian uudelleenleviämisen kannalta. Vähän surullinen olin siitä, että kuvien perusteella varotoimet näyttivät unohtuneen, Uusitalo-Seppälä kommentoi Ylelle.

Varsinkin Raumalla luulisi olevan riittävästi tietoa siitä, että korona ei ole leikin asia. Lukon valmentaja Pekka Virta makasi viime talvena lähes kuukauden teho-osastolla koronatartunnan takia. Hän ei ole tartunnan jäljiltä edelleenkään täydessä kunnossa, vaan käytti loppuottelujen aikana vaihtoaitiossa happiviiksiä.

Rauma oli viime talvena hetken aikaa Suomen koronatartuntojen kärjessä telakalla levinneiden tartuntojen takia. Tuolloin raumalaiset arvostelivat ulkomaalaisia työntekijöitä, joiden keskuudessa tauti levisi.

Rauman eiliseen mestaruusjuhlintaan osallistui vain vähemmistö Lukon faneista, ja merkittävä osa heistä pysyi poissa pahimmasta väentungoksesta. Kaikkia ei voi syyttää välinpitämättömien hölmöilystä.

Lukon mestaruutta juhlien ylilyönnit eivät himmennä. Silti jokaiselta pitää odottaa järkevää käytöstä nyt, kun koronarokotukset ovat jo täydessä käynnissä ja koronarajoitusten loppu alkaa vähitellen häämöttää horisontissa.

Satakunnan terveysviranomaiset pitävät sormia ristissä toivoessaan, että raumalaisten juhliin ei osunut tartuttavassa vaiheessa olevaa virusmuunnoksen levittäjää. Muuten edessä voi olla itku lyhyestä ilosta. Mahdollisten tartuntojen määrä selviää ylilääkäri Uusitalo-Seppälän mukaan 1–2 viikon aikana.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 13..5.2021 kello 23.00.

Lue lisää:

Poliisi salli jääkiekkofanien massakokoontumisen Raumalla: "On ymmärrettävää, että mestaruus on ison juhlan paikka"

Kultajuhlat jatkuvat kanaalin rannalla – katso tunnelmat Rauman Lukon kunniakierrokselta ja fanien dagen efter -riemua