Viime päivien lämmin ja aurinkoinen sää on saanut viherpeukalot puutarhoihin, parvekkeille ja viljelypalstoille.
Puutarhaharrastuksen suosio on kasvanut korona-aikana kohisten.
Monet ovat korona-arjen keskellä löytäneet viljelyharrastuksesta itselleen mielekästä tekemistä. Osa on ryhtynyt kasvattamaan jotakin omalla ikkunalaudalla, osa isommassa mittakaavassa, vaikkapa mökillä.
Viljely kiinnostaa kaikenikäisiä. Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori arvioi, että varsinkin nuoria aikuisia on tänä keväänä ja kesänä tulossa lisää harrastuksen pariin.
– Viime vuonna kaikki eivät ehtineet mukaan tai arastelivat. On sellaista patoutunutta kysyntää, ja moni toivoo pääsevänsä puutarhan kimppuun.
Puutarhaliitto: Kasvihuoneet ovat tupaten täynnä, kasveja ei mahdu enempää
Puutarhaliiton toimitusjohtajan Timo Taulavuoren mukaan joistakin taimista voi kevään ja kesän edetessä tulla jopa pulaa, sillä kasveja ei saada myyntiin samaa tahtia kuin kysyntä kasvaa.
Viime vuonna esimerkiksi tomaatin ja chilin taimia myytiin loppuun, samoin monia yrttejä, Taulavuori kertoo. Myöskään kaikkia marjapensaita ja omenapuita ei riittänyt halukkaille. Ne voivat hänen mukaansa loppua myös tänä vuonna.
– Puuvartisilla viljely kestää useita vuosia emmekä saa täksi vuodeksi myyntiin enempää kuin normaalivuonna. Myös yksivuotisten kasvien osalta kasvihuoneet ovat nyt ihan tupaten täynnä eli sinne ei mahdu enempää kasveja. Kannattaa olla ajoissa, jos haluaa nimenomaan jotakin tiettyä lajiketta tai lajia, Timo Taulavuori sanoo.
Myös puutarhatarvikkeita on korona-aikana hankittu runsaasti. Niiden kauppaa voivat mutkistaa rahtiliikenteen maailmanlaajuiset pulmat.
– Tänä vuonna on ollut konttipulaa. Olemme jo kuulleet uutisista, että englantilaiset haikailevat puutarhatonttujen perään. Ehkä meillä suomalaisilla on joitakin muita pihan somisteita, ruukkuja, huonekaluja tai grillejä, joita sitten haikailemme, Timo Taulavuori sanoo.
Hyötykasvien viljely ja luonnonmukaisuus kiinnostavat
Kantar TNS:n viime vuoden lopulla julkaiseman Kotipuutarhatutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen sanoi tehneensä korona-aikana aiempaa enemmän piha- ja puutarhatöitä. 60 000 uutta kotitaloutta hankki viime vuonna puutarhatuotteita.
Suomalaisista 77 prosentilla on mahdollisuus harrastaa puutarhanhoitoa pihalla, parvekkeella, mökillä tai viljelypalstoilla.
Tällä hetkellä varsinkin hyötykasvien viljely kiinnostaa.
Kotipuutarhureilla vahvoja trendejä ovat luonnonmukaisuus ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen.
– Jos itse viljellään ruokaa, halutaan, että se on mahdollisimman puhdasta. Halutaan myös esimerkiksi suojella mesipistiäisiä, perhosia ja maan alla olevaa eläimistöä eikä haluta myrkyttää niitä turhilla aineilla, Timo Taulavuori sanoo.
Jutussa on käytetty lähteenä Kantar TNS:n Kotipuutarhatutkimusta. Lokakuussa 2020 tehtyyn kyselyyn osallistui runsaat 3000 täysi-ikäistä suomalaista.
Lisää aiheesta:
Yle Areena: Kädet multaan