Koronatartuntojen määrässä on tapahtunut Turussa käänne huonompaan suuntaan, kertoi Turun kaupunki viikoittaisessa koronainfotilaisuudessa keskiviikkoaamuna. Myös positiivisten testitulosten osuus on noussut edellisviikoista selvästi.

Tartuntoja todettiin Turussa viime viikolla 111. Toissaviikolla luku oli 61. Taudin ilmaantuvuusluku sataa tuhatta ihmistä kohti oli keskiviikkoaamuna 95.

Epidemia on Turussa edelleen leviämisvaiheessa ja tartuntaluvut tulisi saada alhaisemmaksi, jotta rajoitusten keventämistä voidaan tartuntataudeista vastaavan lääkärin Jutta Peltoniemen mukaan jatkaa.

– Olemme epidemiatilanteessa nyt veitsenterällä ja tartuntaluvuissa on jälleen tapahtunut käänne huonompaan. Tartunnoissa näkyvät nyt vapun ja jokirannan illanviettojen tulos. Toivon, että jokainen muistaa edelleen tilanteen vakavuuden ja huolehtii osaltaan riittävistä koronavarotoimista, Peltoniemi sanoo.

Varissuolla tiistaina järjestetyssä koronaviruksen pikatestauksessa kävi 178 henkilöä, joista viiden tulos oli positiivinen.

Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 38,4 prosenttia yli 16-vuotiaista turkulaisista. Rokotuksia annetaan parhaillaan yli 50-vuotiaille. 50–55-vuotiaiden rokotuskattavuus on 58,5 prosenttia.

Täältä voit lukea uusimmat uutiset koronatilanteesta Varsinais-Suomesta