Varsinais-Suomen korovirustartunnat ovat kääntynyt nousuun. Perhe- ja lähipiiritartunnat ovat kasvaneet, teollisuuden työpaikkojen tartunnat ovat lisääntyneet ja vappu- sekä muu juhlinta nuorten ja työikäisten keskuudessa on lisännyt tartuntoja.
Koronaviruksen tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 94,4. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 77,5. Positiivisten testien osuus on nyt 3,2 prosenttia, kun se viime viikolla oli 2,7 prosenttia.
Varsinais-Suomen koronaohjausryhmä on huolissaan erityisesti Salon tilanteesta. Ilmaantuvuusluku kaupungissa on lähes 300.
– Salossa on asukaslukuun nähden eniten tapauksia suurimmista Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kunnista. Salossa on muuta maakuntaa korkeammat tartuntaluvut päivähoidossa, kouluissa, perheissä sekä joukkokokoontumisissa, kertoo sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala tiedotteessa.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ylilääkäri Mikko Pietilä ei kuitenkaan tilanteesta yksin syyttäisi Saloa:
– Mutta onhan se toki niin, että mikä tilanna olisi Salossa samankaltainen kuin sairaanhoitopiirin alueella keskimäärin, niin silloin olisimme suunnilleen samassa tilanteessa kuin viikko sitten. Tämä ei kuitenkaan ihan pelkästään Salosta johdu. Olen tyytyväinen siihen, että Salon kaupunki on varsin määrätietoisesti ja reippaasti tilanteeseen omalla alueellaan reagoinut.
Rintala arvioi, että rokotussuoja on kattava vasta syksyllä. Keski-ikäisten rokotukset ovat vasta alkaneet eikä nuorempia ole rokotettu juuri lainkaan.
– Aikuisväestö on rokotussuojassa vasta syksyllä toisen rokotuksen jälkeen, joten kesällä matkustaminen ulkomaille, joukkokokoontumiset ilman turvavälijärjestelyitä ja ravintolarajoituksien vapauttaminen eivät vielä ole realistisia eivätkä riskivapaita.
Kotona pidettävissä juhlissa kymmenen henkilön enimmäismäärä
Ohjausryhmä suosittelee, että päättäjäisjuhlat järjestetään noudattaen voimassa olevia suosituksia ja kokoontumisrajoituksia. Kotona pidettävissä juhlissa on huomioitava kymmenen henkilön enimmäismäärä, joka tulee yksityistilaisuuksien maksimisuositukseksi siirryttäessä takaisin tasoperusteisesta alueiden epidemiatilannepohjaiseen arviointiin.
Oppilaitoksissa päättäjäiset voidaan järjestää ilman yleisöä oppilaiden ja henkilökunnan kesken, turvaväleistä ja maskien käytöstä huolehtien. Mahdollisen laulamisen suositellaan tapahtuvan ulkotiloissa.
Ylioppilas- ja rippijuhlat sekä muut yksityiset juhlat voidaan järjestää niin, että paikalla on enintään kymmenen henkilöä samaan aikaan. Juhlia voidaan järjestää porrastetusti niin, että pieni osa vieraista on paikalla vuorotellen.
Myös lasten ja nuorten kilpailu- ja ottelutoimintaa joukkueiden välillä joudutaan siirtämään kahdella viikolla eteenpäin epidemiatilanteesta johtuen. Alun perin se piti sallia 15. toukokuuta lähtien. Oman joukkueen sisällä voidaan kuitenkin edelleen pelata ja harjoitella.
Perustason saavuttaminen kesän aikana haastavaa
Kesätapahtumien järjestämisen osalta tilanne riippuu täysin siitä, ollaanko epidemiassa leviämis- tai kiihtymisvaiheessa vai perustasolla.
– Varsinais-Suomen epidemiologinen tilanne on sellainen, että perustason saavuttaminen kesän aikana on hyvin haastavaa, kun tällä hetkellä ollaan edelleen leviämisvaiheessa. Paremmat mahdollisuudet on saavuttaa kiihtymisvaihe, mutta tämäkin edellyttää tartuntojen laskevan merkittävästi, arvioi Mikko Pietilä.
Mikäli kesällä ollaan edelleen leviämisvaiheessa, yli kymmenen henkilön yleisötilaisuuksia ei voida järjestää. Mikäli kesän aikana päästäisiin kiihtymisvaiheeseen, yli 50 henkilön tapahtumia voitaisiin järjestää turvavälein ja hygieniatoimin.
– Tilanne on toki kohentunut viimeisten kahden kuukauden aikana huomattavasti, mutta ilmaantuvuus on edelleen melkein sata. Tähän aikaan vuosi sitten se oli vain 10. Olemme siis kymmenenkertaisesti pahemmassa tilanteessa ilmaantuvuuden suhteen nyt kuin vuosi sitten, toteaa Tyksin infektiotorjunnan erikoislääkäri Harri Marttila.
Täältä voit lukea uusimmat uutiset koronatilanteesta Varsinais-Suomesta.
Kuuntele tästä uusimmat Yle radiouutiset Varsinais-Suomesta
Lue uusimmat Yle Uutiset Varsinais-Suomesta