Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Kokoomus on Eurooppa-mielinen puolue. Tätä vakiintunutta totuutta media toisteli äskettäin kyllästymiseen asti.

Toistelu johtui tietysti puolueen ”jaa, ei, tyhjää” -pompottelusta EU:n elpymispaketin kanssa.

Mutta onko Kansallinen kokoomus todella eurooppalainen?

Vastataan kysymykseen kohta. Katsotaan kuitenkin ensin vähän viikkoa pidemmällä aikajänteellä, millaisia jakotilanteita EU-aika on tuonut muiden isojen puolueiden eteen.

Keskusta oli hallitusvastuussa ja pääministeripuolue, kun Suomi neuvotteli unioniin liittymisestä 1990-luvun alkupuolella. Monet keskustalaiset halusivat pysyä ulkona, mutta puoluejohto näki jäsenyyden välttämättömänä tulevaisuustekona.

Tästä seurasi, että historiallisina aikoina Suomessa ei niinkään käyty keskustelua isosta kuvasta ja Eurooppa-linjasta vaan niin sanotuista reunaehdoista. Reunaehdot tarkoittivat lähinnä maatalouselinkeinon turvaamista.

EU-jäsenyyden alettua Suomi oli pian silmätysten seuraavan ison ratkaisun kanssa. Rahaliitto oli syntymässä.

Pääministeripuolueena oli SDP, ja sen ylin johto näki Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n välttämättömänä tulevaisuustekona.

Mutta demareille tärkeä ay-liike ei ollutkaan kaikin puolin samaa mieltä hallituksen kanssa.

Niinpä alettiin vääntää kokoon puskurirahastoja. Ne olivat olevinaan vastaus siihen, että euroalue ei olisikaan niin sanottu optimaalinen valuutta-alue. Suomi perinteisine kapeine vientisektoreineen olisi altis talouden ”epäsymmetrisille šokeille”, joita ei enää devalvaatioilla hoidettaisi.

Käsi ohimolle: kuinka moni muistaa vielä puskurikeskusteluja? Kuinka moni muistaa vielä reunaehtoväittelyjä?

Samantyyppiset tilanteet ovat toistuneet tuon tuosta EU-aikanamme. Usein Suomessa on käyty muka-eurooppalaista debattia kotikutoisista aiheista. Kun näitä suomalaisia keskusteluja on yrittänyt selostaa vaikkapa Brysselissä muunmaalaisille, niin on saanut vastareaktioksi lähinnä epäuskoista päänpyörittelyä.

Ehkä surkuhupaisin oli finanssikriisin myötäjäisinä syliimme pudonnut vääntö Kreikka-vakuuksista. Siinä oli puhtaasti kyse siitä, että etenkin demarit pelästyivät perussuomalaisten suosion kasvua, joka tuohon aikaan perustui helppoheikkiheittoihin gabardiinihousuista ja zorbaksista, jotka vievät rahamme.

Ja taas kämmentä otsalohkon tienoille: kuinka moni muistaa, mistä vakuuskeskustelussa oli kyse? Ja kuinka moni on selvillä, mitä hyötyä Suomelle lopulta oli järjestelystä, joka silloin saatiin aikaan?

Kokoomus on tähän asti onnistunut välttymään edellä kuvatun kaltaisilta hankaluuksilta. Siinä on auttanut se, että puolue on ollut pääosin hallitusvastuussa ja yleensä valtiovarainministeripuolueena.

Perussuomalaisten paineen kohdistuttua nyt yhä enemmän kokoomukseen, joka opiskelee elämää oppositiossa, paljastui porvareista jotain perustavanlaatuista.

Kokoomus on toki edelleen ainakin pinnalta eurooppalainen, mutta sen sisällä on oma reunaehto-osastonsa. Jako on nyt johtanut osaltaan siihen, että meillä jälleen käydään erillistä eurokeskustelua asioista ja termeillä, jotka muualla herättävät korkeintaan hämmennystä.

Liittyminen EU:hun 1995 oli monille kokoomuslaisille mieleinen, koska se teki lopun itään kallellaan olleesta Suomen puolueettomuuspolitiikasta.

Tuon aiemman valtalinjan aikana porvarit oli pidetty pitkään väkisin oppositiossa. Eurooppaan menemisessä oli kokoomuslaisille, jos nyt ei suloisen koston niin ainakin vahingonilon lisämauste.

Jatkossa EU ja rahaliitto antoivat kokoomukselle selkänojaa kireän talouspolitiikan ajamiseen. Puolueeseen iskeytyi EU-leima osin muista kuin eurooppalaisista syistä.

Nyt koronapandemiasta ulospääsyn ja taloudellisen elpymisen tarve on yhtäkkiä saanut eurooppalaisuuden näyttämään välillä hieman vasemmistolaiselta. Vasta se paljasti EU-näkemyseron olevan totta kokoomuksenkin sisällä.

Eurooppa ei kuitenkaan ole poliittinen valinta oikean ja vasemman välillä. Eurooppalainen yhteisöllisyys ja jopa federalismi ovat tapoja hoitaa asioita yhdessä ja tehdä sitten poliittisia valintoja.

Miksi siis puhua kokoomuksesta tai mistään muustakaan poliittisesta liikkeestä EU-puolueena? Kunhan nyt kokoomus edes osaisi päättää, onko se konservatiivi-, liberaali- vai sosiaalireformipuolue.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on Pirkanmaalla asuva eurooppalainen toimittaja ja tietokirjailija.

Kolumnista voi keskustella 18.5. klo 23:00 asti.