Janakkalassa viime perjantaina otetut koronanäytteet ovat kadonneet, joten näytteet joudutaan ottamaan uudelleen. Janakkalan terveyskeskus on pyrkinyt tavoittaamaan kaikki näytteenantajat uuden ajan varaamiseksi.

Perjantaiset näytteet kuljetettiin Janakkalasta asianmukaisesti Fimlabin Hämeenlinnan yksikköön. Sittemmin näytteet katosivat. Nyt asiaa selvitetään.

Kouluissa karanteeneja ja etäopetusta

Korona-altistumiset vaikuttavat Hämeenlinnan seudulla monen koulun arkeen. Useamman koulun oppilaita ja henkilökuntaa on asetettu karanteeniin.

Hämeenlinnan Myllymäen koulusta on koronan takia karanteenissa vajaa sata oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa.

Hattulassa Parolan yhteiskoulussa kahdella koulun henkilökuntaan kuuluvalla on todettu COVID-19-tartuntaa. Tämän takia usea henkilökuntaan kuuluva on altistunut koronalle, ja yhteiskoulu on siirtynyt tänään maanantaina etäopetukseen. Varotoimena myös Parolan lukio on siirtynyt etäopetukseen.

Viime viikon lopulla Janakkalassa määrättiin kaksi Turengin koulun luokkaa karanteeniin.

Perjantaina ja lauantaina yhteensä 15 tartuntaa

Kanta-Hämeessä todettiin viime perjantaina neljä uutta COVID-19-tartuntaa.

Tapauksista kaksi oli Riihimäen ja kaksi Forssan seudulta. Lauantaina todettiin 11 uutta tartuntaa. Tapauksista 10 on Hämeenlinnan ja yksi Forssan seudulta.

Koronavirukselle on voinut altistua tiistaina 4. toukokuuta Kanta-Hämeen keskussairaalassa Fimlabin näytteenottolaboratorion odotustilassa kello 8.30–9.00. Tartunnalle on voinut mahdollisesti altistua myös Hämeenlinnan Tiiriön Prismassa 5. toukokuuta kello 11.00–11.30.