Lahteen heruu valtiolta tänä vuonna vähemmän joukkoliikenteen koronatukea kuin viime vuonna.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt nyt tukea Lahteen runsaat 1,8 miljoonaa euroa, kun viime syksyllä tukisumma nousi noin 2,4 miljoonaan euroon.
Joukkoliikennepäällikkö Katja Suhonen pitää avustusta odotetunlaisena. Summalla ei pystytä kuitenkaan kattamaan kaikkea koronaepidemian aiheuttamaa lipputulojen vähennystä. Traficom arvioi, että kaupungeille myönnettävällä tuella pystytään korvaamaan lähes puolet lipputulojen menetyksistä.
Alkuvuoden aikana Lahden seudun paikallisliikenteessä on ollut 1,5 miljoonaa matkustusta. Vuosi sitten määrä oli 1,9 miljoonaa. Maaliskuussa matkustajia on ollut silti enemmän kuin vuosi sitten koronaepidemian alettua.
Joukkoliikennepäällikkö Suhosen mukaan matkustus on vähentynyt, koska nuoret ovat olleet keväällä etäopetuksessa.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.