Koronarajoitusten takia abien perinteinen penkkaripäivä oli jäädä kokonaan viettämättä. Monella paikkakunnalla ei tänä vuonna päästy juhlimaan ollenkaan, mutta Kotkassa on tänään toisin.

Kotkan lyseon lukion ja Karhulan lukion abiturientit ovat pukeutuneet ja varanneet karkkia. Iskulausein koristelut kuorma-autot odottivat aamulla jo ennen kello kymmentä kyytiläisiä.

Penkkareiden järjestäminen oli vielä jokin aika sitten täysin epävarmaa. Kun koronatilanne Kymenlaaksossa helpotti, alkoivat penkkareiden valmistelut.

– Näitä on odotettu ihan älyttömän kauan. Olen tosi innoissani, että pääsemme vihdoin viettämään penkkareita, kertoo kissanaiseksi pukeutunut Anna Raatikainen.

Koko kevään ajan abit olivat epävarmuudessa, saadaanko penkkareita järjestää lainkaan.

– On ollut aika monta muuttuvaa asiaa. Monta kertaa oli fiilis, että me emme saa järjestää penkkareita ollenkaan, sanoo Roosa Pirinen.

Loppujen lopuksi penkkarit päästiin Kotkassa järjestämään kahden viikon varoitusajalla. Vaikeuskerrointa lisäsi se, että koronarajoituksia on edelleen voimassa.

Esimerkiksi sisätiloihin abit eivät tänä keväänä pääse lainkaan. Karkkeja ei saa heitellä, ja muutenkin turvaväleistä pitää huolehtia. Kuorma-autojakin on sen verran enemmän, ettei turhaa tungosta lavalla tule.

Vasta pari päivää sitten abeille tuli tieto, että karkkia ei saa kuorma-autoista eikä muutenkaan heittää. Hankitut karkit eivät kuitenkaan jää abeille, vaan ne lahjoitetaan kouluihin jaettavaksi oppilaille, ja varmaan myös opettajillekin.

Poikkeukselliset penkkarijärjestelyt eivät kuitenkaan tunnu juhlijoita hirveästi haittaavan. Pääasia, että juhlimaan päästään.

Violettiin peruukkiin pukeutunut Mio Määttä on kuitenkin hivenen harmissaan, että sellaisia perinteisiä penkkareita ei päästy helmikuussa järjestämään.

– Jos tämä ulkonaolo on perusteluna sille, että saadaan penkkarit järjestää, niin kyllä se menettelee. Harmittaa kyllä vähän, kun on aiemmin nähnyt kunnon penkkareita sisätiloissa ja oikeaan aikaan, kertoo Määttä.

Punahilkka, kissanainen ja merirosvo

Ninja Puumalainen on punahilkka.

– Ajattelin, että teen asun itse. Tämä oli helppo tehdä.

Anna Raatikainen puolestaan tunnustautuu Batman-faniksi. Siksi asuvalintana on kissanainen.

– Tämä on minun lempparisupersankarini. Siksi halusin laittaa tällaisen asun päälle.

Roosa Pirisen vyöllä roikkuu sapeli ja otsalla silmälappu. Hän tuli penkkareihin siis merirosvona.

– Ajattelin, että suurin osa asusta löytyy kotoa vaatekaapista. Sitten tarvitsee enää hankkia pieniä asusteita, kuten silmälapun, tähän lisäksi.

Karhulan lukion oppilaat pitivät omaa juhlaansa Karhulan urheilukentällä ja Kotkan lyseon lukion abit Arto Tolsa -Areenalla.

Paikalla olivat katsomossa koulujen muut oppilaat ja opettajat.

Karhulan lukion penkkariajelu oli valmiina lähtöön perjantaiaamuna kello 10.10. Sitä seurattiin suorana lähetyksenä Yle Areenasta. Katso se tästä:

Juttua muokattu 7.5. Videon kuvatekstissä ollut nimi korjattu oikeaksi. Kuvassa vasemmalla on Alisa Kaunola.