Kymenlaaksossa ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja laajennetaan hieman huomisesta lähtien.
Anniskeluravintoloissa alkoholin myynti päättyy klo 18, ja ravintola saa olla avoinna asiakkaille kello 5–19. Muissa ravintoloissa anniskelu päättyy kello 19, ja liike saa olla avoinna ravintola-asiakkaille tunnin pidempään kuin anniskeluravintolat.
Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on kolmasosa asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä puolet asiakaspaikoista.
Asiakkaat on ohjattava sisätiloissa istumaan paikoillaan. Näin sisätiloissa ei saa esimerkiksi tanssia tai laulaa karaokea.
Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka ja etäisyyksien pitämisestä on huolehdittava. Ulkona saa kuitenkin esimerkiksi tanssia ja laulaa.
Valtioneuvosto arvioi alueellisia rajoituksia viikottain.
Kymenlaakso jatkaa vielä koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa. Eilisessä koronakoordinaatioryhmän kokouksessa kuitenkin tehtiin jo alustavia suunnitelmia rajoitusten purkamisesta tilanteessa, jossa tilanne on vielä parempi.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.