Ajatus yhteisestä terveydestä – ympäristön, eläinten ja ihmisten hyvinvoinnista saumattomana kokonaisuutena – on saanut koronapandemiasta varteenotettavan todistajan.

Tuore, mutta toistaiseksi vertaisarvioimaton tutkimus osoittaa, miten konkreettinen yhteys ihmisen ja eläinten hyvinvoinnilla voi olla toisiinsa.

Afrikkalaista sikaruttoa pidetään kaikkien aikojen pahimpana eläinpandemiana, sillä sen hillitseminen on hyvin vaikeaa.

Tautiin ei ole hoitoa eikä rokotetta. Se voi tarttua suoraan sioista sikoihin ja epäsuorasti lihatuotteista, metsästysmuistoista tai ruokajätteestä.

Tauti voi levitä myös viruksen saastuttamien välineiden, vaatteiden, rehun ja kuivikkeiden välityksellä.

1950-luvulle asti afrikkalaista sikaruttoa kuitenkin tavattiin vain Afrikassa. Maailma ei silloin ollut vielä saavuttanut globalisaatiossa nykykyisiä mittasuhteitaan.

Vuonna 2007 tauti levisi Kaukasukselle. Tartuntoja ei saatu hallintaan ja lumipallon lailla virus vyöryi läpi Venäjän, yli Uralin ja aina Etelä-Kiinan meren rannikoille asti.

Taudin leviäminen Kiinaan oli katastrofi: maassa kasvatetaan ja syödään enemmän sikoja kuin missään muualla maailmassa.

Kiinan sikapopulaation kooksi arvioidaan nykyisellään noin 400 miljoonaa kärsää. Vaikka muut maataloussuurvallat yhdistäisivät voimansa valtavaksi sikalakolhoosiksi, eivät ne pystyisi vastaamaan Kiinan tuotantoon.

Sikoja voisi kuitenkin olla vielä enemmänkin. Kun sikarutto riehui Kiinassa rajuimmillaan vuonna 2019, jopa 40 prosenttia maan sioista kuoli tai tapettiin.

Lihan hinnan nousu vauhditti villieläinmarkkinoita

Wuhanin kaupunki sijaitsee Hubein provinssissa, keskellä eteläistä Kiinaa. Sitä ympäröivät provinssit Hunan, Henan ja Sichuan ovat Kiinan kovimpia sianlihan tuottajia.

Valtavien joukkopuhdistusten jälkeen sianlihan hinta heitteli kaikista eniten juuri Etelä-Kiinassa, ja vuoden 2019 syksyllä lihan arvo nousi uusiin ennätyslukemiin.

Kilosta sianlihaa sai maksaa pahimmillaan 52 juania, kun vielä vuotta aikaisemmin saman määrän sai 20 juanilla.

Lihasta oli pulaa, mutta luonnosta sitä löytyi. Villieläinten tarhaus ravinnoksi sai monissa provinsseissa lisää taloudellista tukea paikallishallinnolta.

Monia eläinlajeja sai kasvattaa suurissa määrin, kunhan siihen oli oikea lisenssi. Tarhausta ei kuitenkaan valvottu riittävän tehokkaasti: karjantuotannolle tyypilliset puhtaus- ja valvontastandardit eivät päteneet villieläinten maailmassa.

Hevosenkenkäyököt ovat yön yleisiä kulkijoita Aasian subtrooppisilla alueilla. Uuden koronaviruksen arvioidaan olevan peräisin juuri näistä lepakoista.

Vuonna 2017 selvisi, että hevosenkenkäyököt olivat myös niitä eläimiä, joissa SARS-virus oli kehittynyt vuosituhannen alussa.

Virus hyppäsi lepakosta sivettikissaan ja sivettikissasta ihmiseen villieläintorilta. Samaan tapaan kuin uusi koronavirus liki 20 vuotta myöhemmin, vaikka tällä kertaa välittäjäeläimestä on ollut enemmän kiistaa.

Historia oli toistanut itseään.

– Suoraan sanoen olen itseenikin pettynyt, kun miettii tätä sikaruton ja koronapandemian yhteyttä. Miksi me tutkijat emme tajunneet sitä? Hälytyskellojen pitäisi soida, kun tämän luokan muutoksia tapahtuu populaatiotasolla, Helsingin yliopiston professori Olli Peltoniemi sanoo.

Peltoniemi vetää ihmisen ja eläinten yhteisen terveyden tutkimukseen keskittynyttä Helsinki One Health -verkostoa (HOH).

HOH:n 110 tutkijan joukossa on paljon kompetenssia ja valmiuksia havaita populaatiotason muutoksia, mutta tässä tapauksessa vaaran merkkejä ei havaittu riittävän ajoissa.

Mistä yhteisessä terveydessä on kyse?

Koronapandemia on tuonut ajatusta yhteisestä terveydestä yhä tunnetummaksi. Luonnontieteiden maailmassa voidaan puhua jo megatrendistä.

Uudenlainen, ihmiskeskeisyydestä eli antroposentrismistä luopuva terveyskäsitys sai alkunsa maailmansotien jälkeen, ja ajattelun suosio tiedemaailmassa on vain voimistunut, kun ihmiskunta on kasvanut ja ravinnontuotanto tehostunut.

Peltoniemen mukaan jokaisen olisi tärkeää tuntea yhteisen terveyden perusviesti.

– Ihmisen terveys on osa kokonaisuutta, johon liittyy aivan läheisesti eläinten terveys. Jos ympäristö voi huonosti ja eläinpopulaatio voi huonosti, se väistämättä vaikuttaa myös ihmisten terveyteen.

Yksinkertaistettuna ajatuksen voisi kiteyttää seuraavasti: mitä paremmin luonto voi, sitä paremmin me voimme.

Esimerkiksi mikrobilääkeresistenssi on helppo tapa hahmottaa yhteistä terveyttä:

Liiallinen antibioottien käyttö johtaa bakteerikantoihin, jotka ovat vastustuskykyisiä lääkkeitämme vastaan. Sekä seuraeläimillä että tuotantoeläimillä käytetään antibiootteja, joissain maissa huomattavasti enemmän kuin toisissa.

Koska nykymaailma on luonteeltaan alati liikkuva, lähtevät resistenssitekijät nopeasti kiertämään. Lääkkeille vastustustuskykyiset kannat voivat tarttua eläimestä ihmiseen.

Esimerkiksi rescue-koirien maahantuonnissa on Peltoniemen mukaan riskinä, että vastustuskykyiset bakteerit tai resistenssitekijät tulevat Suomeen koirien mukana.

Ihmisten ja eläinten yhteisestä terveydestä huolehtiminen on siis maailmanlaajuinen missio, johon esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO on sitoutunut.

Peltoniemen johtaman verkoston tarkoituksena on levittää uudenlaista ajatusta terveydestä myös esimerkiksi yhteiskuntatieteilijöiden ja talousajattelijoiden pariin.

Nykymaailmassa talous ei ole ympäristötekijöistä irrallinen. Jos tulevia pandemioita pystytään välttämään huomioimalla ympäristöä tehokkaammin, on ehkäisevien toimien tukeminen silloin myös taloudellisesti järkevää.

Noidankehää ei ole vieläkään saatu rikottua

Ehkä ihmiskunta selvisi SARSista säikähdyksellä – niin vähällä, ettei tapauksesta älytty ottaa oppia.

Afrikkalaista sikaruttoa ei vieläkään ole saatu kuriin. Tappava tauti kulkee yhä Kaakkois-Aasiassa.

Maailmanpankin ekonomistit arvioivat viime vuoden lopussa, että koronapandemia saattaa syöstä jopa 150 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen.

Eteläisessä ja kaakkoisessa Aasiassa äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä putosi rajusti koko 2010-luvun, mutta nyt pandemia uhkaa katkaista hyvän kehityksen.

Sianlihan hinnan nousu ja äärimmäinen köyhyys voivat johtaa noidankehään, jossa villieläinkauppa tulee kasvamaan, vaikka valtiot taistelevat sitä vastaan.

Uusi zoonoottinen hyppy hevosenkenkäyököstä tarhattuun villieläimeen voi johtaa kolmanteen SARS-pandemiaan.

Ihmiskunnalta vaaditaankin nyt kykyä oppia historiastaan. Osaltaan myös yhteisen terveyden ajattelu on pyörän keksimistä uudelleen.

Aiemmin lääkärit tunsivat potilaansa, heidän elinolonsa ja sukupuunsa. Peltoniemen mukaan vielä 70 vuotta sitten myös eläinlääkärit olivat paremmin kartalla eläinten kokonaishyvinvoinnista.

– Eläinsuojat ja tilat olivat rajalliset. Arjessa oli helpompi hahmottaa kokonaisuuksia ja nähdä eläinten vuorovaikutus luonnon kanssa. Nähdä, mitä ne syövät, missä ne viettävät aikaansa ja mitä riskitekijöitä siihen liittyy.

Vanhan kansan viljelijä tunsi alitajuisesti myös ympäristön terveyden. Ihmiset olivat vuosisatojen aikana oppineet vuoroviljelyn viisaudet: maata ei kynnetty puhki eikä viljelyksiä kyllästetty torjunta-aineilla ja lannoitteilla.

Suomi onkin ollut tärkeä edelläkävijä ihmisten, eläinten ja ympäristön terveyden saralla. Suomessa on yhä aimo annos edelläkävijyyttä, esimerkiksi tiedemaailmassa.

– Kun kerran on tietoa ja osaamista, niin koen, että meillä on myös vastuu siitä, mitä maailmassa tapahtuu, Peltoniemi sanoo.

On erittäin epätodennäköistä, että seuraava pandemia saisi alkunsa Suomesta, mutta meillä tehty tutkimus voi vaikuttaa uhkien huomaamiseen.

Ehkä osaamme esimerkiksi varoittaa muita, jos kuulemme maailmalta uutisia eläinten massakuolemista.

Lue myös:

Eväsleivän meetvurstisiivu voisi tuoda maailman pahimman eläintautipandemian myös Suomeen – Onko rajusti leviävä sikarutto pysäytettävissä?

Mistä uudet taudinaiheuttajat tulevat? Haastattelussa evoluutiobiologian tutkija Tuomas Aivelo