Työttömien määrä vähentyi Lapissa maaliskuussa vuotta aiempaan verrattuna. Työttömiä oli kuitenkin edelleen selkeästi enemmän kuin kaksi vuotta sitten, ero oli lähes 30 prosenttia. Maaliskuun lopussa Lapissa oli työttömänä lähes 11 400 ihmistä, joista lomautettuna reilut 2000. Määrä oli suunnilleen sama kuin helmikuussa.
Työttömyydet ovat pitkittyneet, mikä näkyy pitkäaikaistyöttömien määrän kasvuna. Työttömien osuus työvoimasta oli maaliskuun lopussa Lapissa reilut 14 prosenttia.
Työttömien osuus oli alin Kemi-Tornion seutukunnassa, missä se oli noin 13 prosenttia ja korkein Itä-Lapissa, missä luku oli lähes 18 prosenttia vaihdellen kunnittain Simon vajaasta 10 prosentista Savukosken lähes 20 prosenttiin.
Yhä useampi työnhakija kehittää nyt omaa osaamistaan. Lapin teollisuuden investointihankkeet, kuten Metsä Groupin tehdastyömaa näkyvät lisääntyneenä rakennusalan työvoiman kysyntänä. Työttömyystilannetta varjostavat Stora Enson Veitsiluodon tehtaiden yt-neuvottelut, joiden seurauksena sadat työntekijät voivat menettää työnsä.