Kanta-Hämeessä todettiin maanantaina vain yksi uusi koronatartunta. Sairastunut on Hämeenlinnan seudulta ja tartunta liittyy aiemmin tunnettuun tartuntaketjuun. Maakunnassa on todettu tähän mennessä yhteensä 1 685 koronatartuntaa.

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on noussut jälleen edellispäivien määrästä. Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä osastohoidossa neljä koronapotilasta. Tehohoidossa ei ole yhtään potilasta. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa kaksi koronapotilasta.

Kanta-Hämeen sairaahoitopiirin nettisivujen mukaan myös maakunnan ilmaantuvuusluku on noussussa. Vielä viime viikolla vastaava luku oli 39.

Koronatestien määrä on noussut maakunnassa edellisviikoista. Viime viikolla Fimlabissa tehtiin noin 1 800 koronavirustestiä, kun edellisviikkojen aikana koronatestissä on käynyt noin 1 500 kantahämäläistä.

Fimlabissa tehdyistä testeistä noin 2,4 prosenttia on ollut koronapositiivisia. Karanteenin aikana sairastuneita potilaita on 18 prosenttia ja epäselviä tartuntaketjuja on 9 prosenttia.