Kokoontumisrajoituksia jatketaan Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella suunniteltua pidempään. Koronayhteistyöryhmä suosittaa Aluehallintovirastolle, että yleisötilaisuudet rajataan enintään kuuteen henkilöön 31.5.2021 asti. Myös yksityistilaisuuksissa suositellaan kuuden hengen ylärajaa.

Lisäksi asiakastiloissa on huolehdittava toukokuun loppuun saakka terveysturvallisuudesta eli esimerkiksi siitä, että kävijät voivat varmasti pitää riittävät turvavälit toisiinsa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että uimahallit voivat ottaa tavallista vähemmän asiakkaita sisään.

Rajausten voimassaolon piti loppua kuun puolivälissä, mutta koronatilanne ei ole parantunut odotetusti Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella. Jos tartuntamäärät laskevat selvästi, voidaan rajoitusten purkua harkita jo ennen kuun loppua.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.