Kanta-Hämeessä on jälleen todettu yksi koronaan liittyvä kuolemantapaus. Maakunnassa on tähän mennessä sattunut 19 koronaan liittyvää kuolemaa epidemian aikana.
Sunnuntaina Kanta-Hämeessä todettiin kuusi uutta koronatartuntaa. Kaikki tapaukset ovat Hämeenlinnan seudulta. Potilaista yksi on sairastunut karanteenin aikana. Neljän tartunnan lähteet ovat selvillä. Sen sijaan kahden tartunnan lähteet ovat ainakin toistaiseksi vielä epäselviä.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa tällä hetkellä kaksi COVID-19-potilasta, sen sijaan teholla ei ole yhtään koronapotilasta hoidossa. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa yksi koronapotilas.
Maanantaihin mennessä Kanta-Hämeessä on todettu yhteensä 1 684 COVID-19-tartuntaa.
Janakkalassa koronaa kolmessa koulussa
Janakkalassa Turengin yhteiskoulu sekä lukiolaiset Tervakoskella ja Turengissa ovat siirtyneet etäopetukseen.
Janakkalan lukion Tervakosken toimipiste siirtyy kokonaisuudessaan etäopetukseen 10.5. saakka koronalle altistumisten vuoksi. Lukion opettajia on asetettu karanteenin altistumisen vuoksi. Tervakoskella lukion 1 C -ryhmä jatkaa etäopetuksessa pidempään, keskiviikkoon 12.5. saakka ryhmälle asetetun karanteenin vuoksi.
Turengin lukio jatkaa etäopetuksessa 7.5. saakka. Kouluissa on todettu koronatartunta ja sille on altistunut useita oppilaita ja henkilökuntaa. Turengissa on karanteenissa 38 lukiolaista.
Lisäksi koko Turengin yhteiskoulu siirtyy etäopetukseen 11.5. saakka. Koronalle altistumisten vuoksi on määrätty useita opettajia, joten lähiopetuksen järjestäminen ei ole mahdollista eikä myöskään turvalllista.