Iso osa koronatartunnoista todetaan Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä nuorilla. Johtajaylilääkäri Tuomo Niemisen mukaan huhtikuussa noin 40 prosenttia tartunnoista oli alle 20-vuotiailla.

– Vähemmänhän meillä on ollut koronatartuntoja iäkkäämmissä, mikä heijastuu siinä, että sairaalahoitoon joutuvien koronapotilaiden määrä on laskenut viikoittain kahden kuukauden ajan, Nieminen kertoo.

Koronatartuntojen määrä kuitenkin kasvaa Päijät-Hämeessä. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella todettiin viime viikolla 111 koronatartuntaa, kun edellisviikolla luku oli 99.

Yhtymän mukaan alueella on todettu useita päiväkoteihin ja alakouluihin liittyviä tartuntaketjuja. Niemisen mukaan kouluissa on kuitenkin tapahtunut kaikkiaan melko vähän tartuntoja. Lahdessa yläkoululaiset ovat olleet ennen vappua vuoroin etä- ja lähiopetuksessa.

– On vaikea sanoa, mikä rooli kouluilla on, koska välillä ollaan kouluissa ja välillä ei. Joka tapauksessa nuoremmalla väellä on kontakteja niin paljon, että tartuntoja tulee, ja sitten tulee tietysti perheissä jatkotartuntoja, Nieminen toteaa.

Lahden yläkoululaiset ja Päijät-Hämeen toisen asteen opiskelijat palaavat vapun jälkeisenä maanantaina lähiopetukseen. Nieminen sanoo, ettei mitään varmuutta ole siitä, lisääntyvätkö tartunnat tämän seurauksena vai eivät.

Hän myös muistuttaa, että kouluihin palataan järjestelyin, joilla pyritään edelleen vähentämään oppilasryhmien välisiä kontakteja.

– Meidän täytyy myös muistaa, että tämä ikäryhmä selvästikin tapaa toisiaan – jos eivät koulussa, niin koulun ulkopuolella sitten.

Päijät-Hämeen ilmaantuvuusluku oli THL:n koronakartan mukaan sunnuntaina 2. toukokuuta maan toiseksi korkein. Sunnuntaina Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella todettiin 22 uutta COVID19-tartuntaa.

Juttua on muokattu 3.5.2021 klo 14: Korjattu ilmaantuvuusluvun vertailun päivämäärä.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Päijät-Hämeessä: tilanne menossa taas huonompaan, viikossa otettiin takapakkia lähes parilla kymmenellä tartunnalla