Vappuaatto oli Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella kiireinen. Kotihälytyksiä 84, kun kaksi vuotta sitten niitä oli 26.

Komisario Jari Lindholm uskoo, että kylmä sää ja ravintoloiden meneminen kiinni aikaisin vaikuttivat siihen, että ihmiset siirtyivät juhlimaan sisätiloihin. Näin ollen pahoinpitelyitä, meteliä ja häiriötä tuli kodin seinien sisältä.

Hälytysten määrä on vain jäävuoren huippu. Joidenkin tutkimusten mukaan vain joka kymmenes tapaus tulee poliisin tietoon.

– Ihmisten toleranssi sietää meteliä ja muuta on kasvanut jostain syystä. Ihmiset eivät ota hätäkeskukseen yhteyttä. Jää arvioiden varaan, mikä olisi todellinen määrä, Lindholm sanoo.

Järjettömiä ylinopeuksia

Muutenkin vappuaatto oli kiireinen sekä Keski-Suomessa että Pirkanmaalla.

– Tehtäviä oli viime viikonloppuun verrattuna noin 200 enemmän. Kaikki partiot olivat puoli neljään asti yöllä erittäin työllistettyjä, komisario Jari Lindholm sanoo.

Poliisia työllistivät myös järjettömät kaahailut. Sastamalassa ja Kangasalla ajettiin lähes 180 kilometriä tunnissa satasen nopeusalueella. Jyväskylässä ja Pirkkalassa mitattiin yli 160 kilometriä tunnissa.

– Valitettavasti törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia oli monta. Se on erittäin huolestuttava suunta. Kuski vaarantaa myös muiden autoilijoiden ja kanssamatkustajien hengen tuollaisilla nopeuksilla. Täysin järjetöntä toimintaa.

Ihmisiä oli liikkeellä puistoissa huomattavasti enemmän kuin aiempina viikonloppuina Tampereella ihmisiä kerääntyi Koskipuistoon ja Rosendahlin rantaan. Jyväskylässä keskustaan. Päihtymiskiinniottoja oli kuitenkin vähemmän kuin aiempina vuosina. Keski-Suomessa kiinniottoja oli 12 ja Pirkanmaalla 11.