Jämsässä koronatilanne on yhä huolestuttava, muistuttaa Jämsän hallintoylilääkäri Unto Palonen.
– Oireettomat koronaviruksen kantajat ovat tietämättään altistaneet kymmenkunta henkilöä. Altistuneet ovat käyneet koronatestissä ja heidän tuloksiaan odotetaan, kertoo Palonen.
Jämsässä on todettu 13 uutta koronavirustartuntaa viimeisen kahden viikon aikana.
Hallintoylilääkäri Palonen korostaa, että vappua on syytä viettää omassa porukassa ja välttää ulkopuolisia kontakteja, jotta tartunnat saadaan laskuun.
Vaikka Keski-Suomessa tartuntatilanne on tosi rauhallinen, ilmaantuvuusluku on noussut Jämsässä jo 65:een. Ilmaantuvuusluku tarkoittaa koronatartuntojen määrää 100 000 asukasta kohti.
– Jämsässä mennään nyt vastavirtaan koronatartunnoissa. Jämsäläiset ovat kuitenkin säästyneet Himoksen mökkibileissä syntyneiden koronatartuntojen osalta, sillä kantajat ovat vieneet tartunnat mukanaan omille paikkakunnilleen, kertoo Palonen.
Tampereen yliopistollinen sairaala on varoittanut yhteisöpalvelu Twitterissä altistumisista jämsäläisessä K-Marketissa 12. ja 24. huhtikuuta välisenä aikana.