Israelissa pyhiinvaellusjuhlassa viime yönä tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli ainakin 45 ihmistä.
Onnettomuus tapahtui Meronissa, minne kymmenet tuhannet hasidijuutalaiset olivat torstaina kokoontuneet vuosittaista Lag B'omer -juhlaa varten.
Ihmiset tallautuivat tai tukehtuivat kuoliaaksi tungoksessa. Loukkaantuneita oli kymmenittäin.
Helikopterilla paikalle perjantaina lennätetyn pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan turma on pahimpia koko juutalaisvaltion seitsemän vuosikymmenen historiassa.
Meronissa sijaitseva, 200-luvulla eläneen rabbi Shimon Bar Yochanin hauta kuuluu juutalaisten pyhimpiin paikkoihin.
Osa paikalla olleista oli sitä mieltä, että onnettomuuden syynä oli poliisin lyhytnäköinen toiminta.
– Paikalta, jossa poltettiin kokkoa, pääsi pois ainoastaan metalliramppia laskeutumalla. Sitten poliisi sulki rampin, vaikka sillä oli valtava ruuhka. Ihmiset alkoivat putoilla toistensa päälle, kertoi Shmuel, 18, uutistoimisto AFP:lle.
Toisen silminnäkijätietojen mukaan kaaos sai alkunsa, kun ihmisiä liukastui portaissa, minkä vuoksi kymmenet muut kaatuivat ja paikalla syntyi paniikki.
Kaaosta lisäsivät kuulutukset, joissa ihmisiä kehotettiin hajaantumaan nopeasti. Tämä sai osan väestä luulemaan, että paikkaa uhkaa pommi-isku.
Johnson ja Michel lähettivät surunvalittelut
Lag B'omer -juhlaa ei järjestetty lainkaan viime vuonna koronaviruspandemian vuoksi. Vaikka rokotukset ovat edenneet rivakasti maassa, suurien julkisten kokoontumisten pitäisi edelleen olla kiellettyjä. Tästä huolimatta juhla järjestettiin, ja siihen odotettiin jopa 100 000:ta ihmistä.
Muun muassa Britannian pääministeri Boris Johnson ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel lähettivät heti surunvalittelunsa.
– Sydäntäsärkeviä kuvia Israelista. Ajatukseni ovat Israelin kansan sekä kaikkien niiden luona, jotka ovat menettäneet rakkaimpiaan tässä tragediassa. Johnson kirjoitti.
– Toivomme teille voimaa ja rohkeutta näinä vaikeina aikoina, viestitti puolestaan Michel.