Elokuvia ja festaritunnelmaa rakastavat joutuvat tänäkin vuonna jättämään väliin kesäkuiset elokuvajuhlat Sodankylässä. Koronatilanteen vuoksi festivaali järjestetään verkkotapahtumana 17.–21. kesäkuuta.

Toiminnanjohtaja Ari Lehtolan mukaan järjestäjät yrittivät saada aikaan perinteisen yleisötapahtuman täksi vuodeksi, mutta koronapandemia ei laantunut tarpeeksi nopeasti. Päätöksiä jouduttiin tekemään viime tingassa.

– Me olemme käyneet kaikki mahdolliset skenaariot läpi viime syksystä lähtien. Olimme valmistelemassa hybriditapahtumaa ihan viimeiseen saakka. Euroopan ja muun maailman koronatilanne on kuitenkin vielä todella kriittinen eikä rokotustilanne näytä niin hyvältä, että se olisi mahdollistanut yleisötapahtuman järjestämisen. Kyllä me pohdimme sitä tosi tiukasti ja pitkään, että ihan viimeiset päätökset tehtiin vasta noin viikko sitten, Lehtola sanoo.

Virtuaalitapahtuman lisäksi elokuvia nähdään myös televisiossa, aivan kuten viime vuonna. Toivoa on myös livetapahtumasta Sodankylässä, mutta sitä pitää vielä odottaa, Lehtola sanoo.

– Tämänvuotinen tapahtuma kattaa virtuaalitapahtuman lisäksi myös yhteistyökuviot Ylen Teema-kanavan ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kanssa. Lisäksi meillä tulee vielä erillinen live-tapahtuma Sodankylässä loppuvuodesta, jos ja todennäköisesti kun koronarajoitukset sen antavat järjestää.

Elokuvajuhlien oli määrä juhlia viime kesänä Sodankylässä tapahtuman 35-vuotisjuhlaa, mutta korona perui suunnitelmat, ja festivaali siirrettiin verkkoon.

Sodankylän elokuvajuhlat perustettiin vuonna 1986. Perustajina olivat Sodankylän kunta sekä suomalaiset elokuvantekijät Anssi Mänttäri, Aki Kaurismäki ja Mika Kaurismäki. Festivaalijohtajana toimi aina vuoteen 2014 asti Peter von Bagh. Nykyisin festivaalin taiteellisena johtajana toimii Timo Malmi.

Juttua korjattu 29.4. kello 15:43: Sodankylän elokuvafestivaalit järjestetään 17.–21.6., ei 16.–20.6.

Lue myös:

Kotka aikoo perua Meripäivät: "On liikaa kysymysmerkkejä" – tapahtuma järjestetään seuraavan kerran vuonna 2022

Tämän kesän Flow Festival perutaan – järjestäjät kääntäneet katseet ensi vuoteen