Kainuun prikaatin koronatilanne on rauhoittunut, eikä varuskunnassa ole tällä hetkellä yhtään koronaa sairastavaa tai altistunutta. Prikaatilla ollut rypäs oli viruksen brittivariantin aiheuttama, ja viimeisimmät kaksi tartuntaa todettiin 6.4. Brittivariantti on koronaviruksesta muuntunut virusmuunnos, joka tarttuu herkemmin.
Prikaatin tiedottaja Satu Hujanen kertoo, että koronatilanteen rauhoittumiseen auttoi muun muassa altistuneiden eristäminen. Prikaatilla ollaan jatkuvasti varuillaan, sillä uusi tartunta voi tulla portista sisään milloin tahansa.
Sekä asevelvollisten että henkilöstön toiminta varuskunnassa jatkuu edelleen rajoitettuna. Kainuun prikaati on pyrkinyt ehkäisemään altistumisia siten, että asepalveluksessa olevat on jaettu kolmeen kuplaan.
Kuplamallissa ollaan kahden viikon jaksoissa vuorotellen maastossa, varuskunnassa ja lomalla. Siitä huolimatta altistuneita oli kevättalven ryppäässä yli 200.
Kyseisestä ryppäästä on tehty poliisille tutkintapyyntö
Puolustusvoimien koronatoimista on tehty tutkintapyyntö – poliisia pyydetty selvittämään, onko Kainuun prikaati syyllistynyt rikokseen
Koronatilannetta arvosteli huhtikuun alussa Ylen artikkelissa kolme varushenkilöä, jotka kokivat ettei tilannetta ole hoidettu oikein.
Juttua korjattu 29.4. kello 9.08 sairastuneiden lukumäärän osalta.