Turun yliopiston opiskelijat palaavat lähiopetukseen vaiheittain ensi syksynä. Yliopiston koronajohto on arvioinut, miten opetus voi erilaisissa koronatilanteissa palata yliopistolle.

Yliopisto tiedotti opiskelijoita lähiopetukseen palaamisesta keskiviikkona. Tärkeimmäksi syyksi lähiopetukseen palaamiselle yliopisto nostaa sosiaalisten kontaktien ja fyysisen yhteisöllisyyden palauttamisen.

Kaikille ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoille järjestetään orientaatiojakso kampuksella heti syyslukukauden alussa.

Pienryhmäopetusta, eli harjoitteluita, laboratoriotyöskentelyä ja tenttejä sekä taito- ja taideaineiden opetusta palautetaan kampuksille. Massaluennot pidetään edelleen etäopetuksena tai lähi- ja etäopetuksen yhdistelmällä.

Opetusjärjestelyt suunnitellaan mahdollisimman turvalliseksi järjestelyt voivat muuttua syksyn aikana koronaepidemian muuttuessa.

Yliopisto valmistelee parhaillaan laajempaa palautumissuunnitelmaa koronapoikkeustilasta. Suunnitelmassa on määrä päättää syksyn etätyökäytännöistä.