Vappua vietetään toistamiseen ilman perinteisiä markkinoita koronarajoitusten vuoksi.

Torit ovat pääosin auki turvamääräyksiä noudattaen, ja niillä voi myydä toriaikana myös vapputavaraa. Markkinat ovat sen sijaan tapahtumina kiellettyjä, selventää Tori- ja markkinakaupan keskusjärjestön toiminnanjohtaja Ari Kallas.

Tori- ja markkinakauppa numeroina

Kauppakeskusten aukiolo kummastuttaa

Toiminnanjohtaja Ari Kallas on suivaantunut siitä, että edelleenkään markkinoita ei voida järjestää ulkotiloissa koronarajoitusten vuoksi, kun samaan aikaan esimerkiksi suuret kauppakeskukset ovat auki.

Kallas on ollut asiasta useaan otteeseen yhteydessä viranomaisiin, mutta toistaiseksi tuloksetta.

– Haluaisin, että kaupalliset myyntitapahtumat ulkona vapautettaisiin mahdollisimman pian kunhan niissä noudatetaan terveysturvallisuusohjeistusta.

– Muualla Euroopassa monin paikoin nimenomaan ulkomarkkinat ovat olleet auki ja sisäkauppakeskukset ja -liikkeet ovat olleet suljettuina, kun meillä Suomessa on toimittu päinvastoin.

Korona-aika on pannut kaikkiaan markkina-alan yrittäjät vuoden aikana ahtaalle.

Toiminnanjohtaja Ari Kallas laskee, että koko maassa alalta on hävinnyt koronan vuoksi vuoden aikana noin 5 000 työpaikkaa konkurssien ja toiminnan keskeytysten vuoksi.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 30.4. kello 23.