Korona-aika on jättänyt leimansa monen oppilaitoksen toimintaan viime talvena. Diakonialaitoksen Lahden kampuksella piti monen muun oppilaitoksen tavoin keksiä monia uusia toimintatapoja.

Lahden kampuksella koulutetaan lähihoitajia, lastenohjaajia sekä nuoriso- ja yhteisöohjaajia.

– Pyrimme siihen, että toimintamme tukisi pedagogisia tavoitteitamme ja auttaisi opiskelijoitamme saamaan uusia virikkeitä ja selviämään entistä paremmin työelämässä, aloittaa lehtori, draamapedagogi Lasse Kantola.

– Kun esimerkiksi yhteisruokailua ei voitu järjestää, jaoimme opiskelijoille valmisruokien sijaan ruoka-aineita, joista he saattoivat itse valmistaa oman ruokansa. Mielikuvitus ja luovuus ovat tärkeä osa opiskelijoidemme työtä ja uusilla työtavoilla autamme heitä keksimään uusia toimintatapoja myös työelämässä, selvittää Kantola.

Vaateapua Romaniaan, käsitöitä ja metsän antimien tunnistamista

Kantola johtaa opiston opiskelijateatteria, Theatrum Olgaa, jonka tiloissa on tällä hetkellä suuri määrä pahvilaatikoita, jotka matkaavat kesällä Romaniaan. Laatikoissa on lahjoituksina saatuja lastenvaatteita.

– Avustamme näin kaikkein huonoimmassa asemassa olevia eurooppalaisia lapsia, jotka asuvat kylissä, joissa ei ole juoksevaa vettä tai sähköä. Opiskelijat saavat tästä aineksia pohtia auttamista sekä omaa elämänkaartaan ja kuluttamistaan, kertoo Kantola.

Theatrum Olga sai Euroopan ympäristöpääkaupungin kulttuurilähettilään tittelin. Tämä johti puolestaan siihen, että luovan ilmaisun opiskelijat pääsivät osana opintoja tutustumaan luontoon.

– Olemme muun muassa samoilleet metsässä ja niityillä, vierailleet maatiloilla, istuttaneet kasveja, tehneet hyönteishotelleja ja linnunpönttöjä ja perehtyneet suomalaisiin yrtteihin ja niiden käyttöön, luettelee Kantola.

Kantola kertoo, että Suomalaisesta metsästä löytyy jopa 200 erilaista yrttiä. Näistä opiskelijat tutustuvat lähemmin kuuteen ja opettelevat hyödyntämään niitä monin tavoin. Tuloksena on esimerkiksi juotava taidenäyttely, Teetaide, jossa voi nauttia opiskelijoiden itse kehittämiä teelaatuja.

Kädentaitojen harjoittaminen puolestaan antaa valmiuksia lasten ja nuorten toiminnan vetämiseen ja opettaa myös sitä, että kaikkeen ei tarvita matkapuhelinsovelluksia, vaan pelkästään omia käsiä ja luovaa ajattelua.

– Nämä kaikki liittyvät vihreään ajatteluun hyvinvoivasta luonnosta ja metsän hyvinvointia tukevista menetelmistä. Näistä saatuja kokemuksia opiskelijamme voivat hyödyntää työelmässä esimerkiksi retki- ja leiriohjaajina tai erilaisten toimintaprojektien vetämisessä, sanoo Kantola.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.