Maanantaina Kanta-Hämeessä oli nollakoronatartunaapäivä, mutta tiistaina maakunnassa todettiin jälleen useita uusia tartuntoja. Tiistaina Kanta-Hämeessä todettiin 11 uutta COVID-19-tartuntaa.
Todetuista tartunnoista kuusi on Hämeenlinnan seudulta, neljä Forssan seudulta ja yksi Riihimäen seudulta. Tartunnoista kahdeksan on perheen sisäisiä jatkotartuntoja. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan yksi tartunta on todennäköisesti saatu koulussa, yhden lähde on epäselvä ja yhden jäljitys vielä kesken.
Päiväkodeissa altistumisia
Hämeenlinnan kaupunki tiedottaa, että Idänpään päiväkodissa on todettu koronatartunta. Sen vuoksi päiväkodista on koronakaranteenissa 18 lasta ja viisi aikuista. Karanteeni kestää joko 6.5. tai 7.5.2021 saakka. Karanteenipäätös ei aiheuta päiväkodin lapsille tai perheille välittömiä tutkimustarpeita tai toimenpiteitä.
Myös Janakkalan Tervakoskella on määrätty 11 lasta ja 7 aikuista karanteeniin Pikkuniitun päiväkodissa. Karanteeni kestää 7.5. saakka päiväkodissa viime viikolla tapahtuneen korona-altistumisen vuoksi. Kaikki karanteenissa olevien lasten perheet on kontaktoitu ja heille on annettu toiminta-ohjeet karanteeniin. Päiväkodin toiminta jatkuu muilta osin normaalisti noudattaen entistäkin tarkemmin muun muassa hygieniaohjeita.
Teholla ei ole hoidossa koronapotilaita
Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä osastohoidossa kaksi COVID-19-potilasta, sen sijaan tehohoidossa koronapotilaita ei ole hoidettavana.
Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa yksi koronapotilas.
Fimlabin mukaan koronavirustestissä kävi viime viikolla noin 1 500 kantahämäläistä. Perustestien vastausviiveet ovat olleet noin 1–2 vuorokautta näytteenotosta
Keskiviikkoon mennessä Kanta-Hämeessä on todettu yhteensä 1 638 COVID-19-tartuntaa.
LisääKanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Lue lisää:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kanta-Hämeessä: Omikron on jo rantautunut maakuntaan – vaikutukset loppuvuoden tartuntamääriin ja sairaalakuormitukseen ovat vielä arvoitus