Etelä-Karjala pysyy koronaviruksen leviämisvaiheessa, vaikka epidemiatilanne on kääntynyt parempaan päin.

Tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula muistuttaa, että koronavirus muuntuu herkästi ja erilaiset virusmuunnokset voivat heikentää nopeasti alueellista epidemiatilannetta.

– Ruokakaupassa meidän on välttämätöntä käydä, mutta jokaisen ihmisen tulisi edelleen tarkkaan miettiä, mitkä ihmisten väliset lähikontaktit ovat tällä hetkellä välttämättömiä, neuvoo Karhula Eksoten tiedotteessa.

Toukokuussa jatkuvat esimerkiksi korkeintaan kuuden hengen kokoontumisrajoitus ja yleisötapahtumien järjestämiskielto. Harrastustoiminnassa on yhä vältettävä kontakteja.

Museot voidaan avata rajoitetulla asiakasmäärällä toukokuun alussa. Kirjastot ovat auki tietyin rajoituksin.

Eksote on avannut koronarokotusten ajanvarauksen kaikille yli 55-vuotiaille sekä kaikille yli 16-vuotiaille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville.