Vaasan sairaanhoitopiiri on koronatilanteen suhteen palannut takaisin perustasolle. Sairaanhoitopiirissä kahden viikon ilmaantuvuusluku on 100 000 asukasta kohden 20.

Perustasolla on oltu viimeksi viime vuonna, sanoo johtaja Marina Kinnunen.

– Olemme olleet viime syyskuussa perustasolla, joten siitä on aikaa!

Käytännössä koronakoordinaatioryhmä poisti myös aikuisten harrastustoimintaan liittyvät rajoitukset. Kinnunen muistuttaa kuitenkin, että suositus kokoontumisten henkilömäärästä on 20.

– Terveysturvallisuus pitää ottaa edelleen huomioon. Mutta nyt ollaan oltu jo pidempään hyvässä tilanteessa, ja uskallettiin poistaa rajoituksia.

Päätökseen vaikuttivat muun muassa koronapositiivisten näytteiden määrän vähyys. Kinnunen uskoo myös rajatestausten auttaneen, sillä sairaanhoitopiiriin koronavirus on tullut pääasiassa muualta. Rajatestauksissa on saatu esiin koronapositiivisia.

Kinnunen antaa kehuja myös alueen väestölle, sillä viruksen leviäminen on saatu pidettyä kurissa.

Ravintoloissa ovat tällä hetkellä voimassa valtioneuvoston asettamat rajoitukset aukiolo- ja anniskeluaikoihin. Niihin koronakoordinaatioryhmä ei voi tehdä muutoksia. Sairaanhoitopiirin siirtyminen perustasolle on kuitenkin ilmoitettu eteenpäin.