Koronapandemia on vetänyt maton monen kulttuurin tekijän jalkojen alta. Keikat ovat kadonneet, eikä tukia kuulu. Ja vaikka kuuluisikin, niin vain harva kulttuurin alalla työskentelevä on kyennyt elättämään itsensä taiteellaan pandemian riehuessa.
Yksi näistä onnellisista on lavarunoilija Jonna Nummela, taitelijapersoonaltaan Nihkee Akka. Hän sai keväällä Suomen Kulttuurirahaston apurahan, jonka turvin hän voi työskennellä seuraavat puoli vuotta ja taata toimeentulonsa.
– Itselläni on onnellinen tilanne. Mutta jos minulle joku olisi sanonut kaksi vuotta sitten, että tulee muuten pandemia, ja sinä runoudella elätät perheesi, niin en olisi ikinä uskonut sitä.
Lavarunoilijat ovat pitkään edustaneet taiteen vaihtoehtoista puolta ja underground-kulttuuria. Tämä muuttui, kun nuori Amanda Gorman nousi lavalle Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa. Gormanin runo käsitteli muun muassa suvaitsevaisuutta ja rasismia ja nosti Gormanin samantien kuuluisuuteen.
Nyt suurikin yleisö sekä päättäjät ovat enemmän tietoisia siitä, mitä lavarunous on ja kuinka vaikuttavaa se voi olla. Tätä ennen lavarunous on Nummelan mukaan ehkä pudonnut hieman esittävien taiteiden ja kirjallisuuden raamien väliin.
– Kun Gorman on virkaanastujaisissa tai Juho Kuusi Talentin finaalissa, se tuo alalle ymmärrystä. Ja se auttaa myös siihen, että minä olen voinut saada apurahan kirjallisuuden potista, vaikka en ole julkaissut mitään.
Taiteessa on eliittiä ja etuoikeuksia
Nummelan mukaan suomalaisella kirjallisuus- ja kulttuurikentällä on eletty lavarunouden renessanssia jo viimeiset 15 vuotta, mutta silti tarvitaan näkyvyyttä.
Ilman julkisuuden tuomaa parempaa ymmärrystä voisi Nummelankin tilanne olla aivan toinen. Hänen ja taiteilijapersoonansa Nihkeen Akan. Tuntuu, että haastattelussa anteeksipyytelemätön ja räväkkä Nihkee Akka nostaa päätään ja puolustaa niitä ahtaalle joutuneita, joihin Nummela ei oikeastaan nyt kuulu.
– Toivoisin, että Suomen taideskenessä uskallettaisiin puhua avoimemmin siitä, että on olemassa eliittiä ja etuoikeuksia. Ja etuoikeutetut seisovat aina jonkun harteilla. Olisi tärkeää käydä keskustelua siitä, kuka saa apurahoja ja keikkaa ja millä perusteella.
Nummela ja Nihkee Akka haluavat nostaa esiin ihmiset, jotka tekevät kulttuurin alalla näkymättömämpää, mutta silti arvokasta työtä.
Esimerkiksi roudarit, valoteknikot, lavastajat lavasterakentajat ja muut kulttuurin tekniikan ammattilaiset eivät voi hakea tukea työnsä tekemiseen.
– Sitten on keikkamuusikot, jotka kanittavat soittimiaan, kun rahat ovat loppu. Tai pahimmillaan vaihtavat alaa. Kohta joudutaan kouluttamaan uusia ammattilaisia, mikä on paljon isompi homma kuin se, että näitä ihmisiä tuettaisiin nyt ja pidettäisiin heistä kiinni.
Poliittikkojen kauniit sanat loukkaavat
Jonna Nummelan mukaan kulttuuriala on ajautunut niin ahtaalle, että vaikutukset näkyvät vielä pitkään.
Talous on vain yksi osa ahtautta ja ahdistusta, eikä se Nummelan mukaan tule loppumaan siihen, kun pandemiasta on päästy.
– Ammattilaisena minua loukkaa poliitikkojen kauniit sanat taiteen ja kulttuurin merkityksestä kriisin keskellä. Teot osoittavat ylimielisen oletusarvon, että “Aina joku baskeripää päiväkirjaansa sydänverta vääntää, maksettiin sille tai ei".
Lavarunoilijakaan ei ole entisensä, kun edellisestä keikasta on yhdeksän kuukautta.
– Tämä on henkinen lama, joka koskettaa tosi monia. En minäkään muista, milloin olisin lausunut viimeksi runon yleisölle, saati sitten että saisin ylläpitää työn vaatimia vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja.
– Nämäkin taidot ruostuvat, siinä missä muutkin työtaidot. Tällä tilanteella tulee olemaan tosi pitkät vaikutukset.
Miten Jonna Nummelasta tuli Nihkee Akka? Mitä piti tapahtua, että Nihkee Akka muutti Helsingistä Savonlinnaan? Ylen Sunnuntaivieras-sarjassa tutustutaan molempiin.
Voit keskustella aiheesta 3.5. klo 23.00 saakka.