Intiassa rekisteröitiin yli 323 000 koronavirustartuntaa viime vuorokauden aikana. Tämä on jo kuudes peräkkäinen päivä, jolloin tartuntamäärät ylittävät 300 000 rajan vuorokaudessa.

Tartuntoja oli kuitenkin vähemmän kuin eilen maanantaina, jolloin niitä rekisteröitiin lähes 353 000. Intian tartuntamäärät kääntyivät jyrkkään nousuun huhtikuun alussa, ja koronaennätykset ovat rikkoutuneet viime viikkoina kerta toisensa jälkeen.

Massiivinen tartunta-aalto on vienyt maan terveydenhoitojärjestelmän äärirajoille. Sairaaloissa on ollut suuri pula muun muassa hapesta. Maassa rekisteröitiin lähes 2 800 koronaan liittyvää kuolemaa viime vuorokauden aikana.

Intia on pyytänyt asevoimiaan mukaan kriisin torjuntaan. Puolustusvoimien komentaja kenraali Bipin Rawat sanoi maanantaina, että happea annetaan terveydenhuollon käyttöön asevoimien varastoista ja eläkkeellä oleva lääkintähenkilöstö kutsuttaisiin apuun.

Intiassa on todettu kaikkiaan yli 17 miljoonaa koronatartuntaa ja lähes 200 000 tautiin liittyvää kuolemaa, maan terveysviranomaiset kertovat.

Apua saapuu perille

Useat maat sekä maailman terveysjärjestö WHO ovat ilmoittaneet tarjoavansa Intialle apuaan synkässä tilanteessa. WHO kertoo yrittävänsä toimittaa 4 000 happikonsentraattoria maahan. Niillä voi tuottaa happea hoitokäyttöön ilman säiliöiden jatkuvaa täyttötarvetta.

Britannian ensimmäinen varustetoimitus saapui Intiaan aikaisin tiistaina. Toimitus sisälsi muun muassa sata hengityskonetta ja lähes sata happikonsentraattoria.

Apuaan ovat luvanneet lisäksi ainakin Ranska, Saksa, Kanada ja Yhdysvallat.

Venäjä aikoo lähettää Intiaan ensimmäisen erän Sputnik-rokotetta toukokuun alussa, kertoi Venäjän kansallisen sijoitusrahaston RDIF:n johtaja Kirill Dmitriev uutistoimisto Reutersille maanantaina. Hän ei tarkentanut, kuinka suuresta rokote-erästä on kyse.

Tukea Googlelta ja Microsoftilta

Googlen ja Microsoftin intialaissyntyiset toimitusjohtajat lupaavat tukea Intiaan. Asiasta kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.

Microsoftin Satya Nadella kertoi Twitterissä sydämensä särkyneen Intian tilanteen vuoksi ja lupasi Microsoftin tukevan avustusoperaatioita.

Muutamaa tuntia myöhemmin Googlen Sundar Pichai kertoi niin ikään Twitterissä, että Google ja yhtiön työntekijät tukevat Intiassa avustustyötä tekevien järjestöjen toimia 18 miljoonalla dollarilla.