Pohjanmaan poliisi sai lauantaihin mennessä useita eri henkilöiden tekemiä ilmoituksia 1-20 henkilön mielenilmauksesta Seinäjoella, joka alkaa Ideaparkin tienoilta Joupista ja kulkee keskustan kautta takaisin lähtöpaikalle.
Mielenosoittajien kylteissä vastustettiin koronatoimia, kuten rokotuksia ja maskinkäyttöä. Edellisen kerran vastaavankaltainen mielenilmaus järjestettiin Seinäjoella maaliskuun lopussa.
Kokoontumispaikalla oli useassa eri ryhmässä väljästi kokoontunut parisenkymmentä ihmistä. Kulkue lähti siirtymään kohti keskustaa ja matkan varrelta mukaan liittyi lisää ihmisiä.
Keskustorille saapuessaan kulkueessa on reilusti yli 20 ihmistä. Poliisin laskujen mukaan 32. Yleisjohtajana Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksessa toiminut komisario Pasi Sillanpää sanoo, että poliisilla ei ollut aihetta puuttua kulkueeseen.
– Ihmisten väliset etäisyydet olivat hyvin väljät. Kulkue lähti kahtena erillisenä osastona. Matkan varrella osastot lähenivät toisiaan, mutta poliisin näkökulmasta siitä ei kuitenkaan tullut sellaista ongelmaa, että siihen olisi ollut akuutisti tarvetta puuttua.
Ilmaisunvapaus taattava
Mielenilmaus sujui loppuun asti rauhallisesti. Sillanpää painottaa, että poliisin on turvattava kansalaisten oikeus osoittaa mieltään myös poikkeusoloissa.
Kulkueeseen osallistuneet jättivät matkan varrella pysäköityjen autojen lasinpyyhkijöiden alle lehtisiä, joissa arvosteltiin muun muassa eristämistoimenpiteitä perusteettomiksi.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueellaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset huhtikuun loppuun saakka.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla voidaan kuitenkin sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 20 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa.