Lapin sairaanhoitopiirin alueella ensimmäisen koronarokotteen on saanut 23,4 prosenttia väestöstä. Se on alle valtakunnallisen keskiarvon. Tiedot käyvät ilmi THL:n tuoreesta tilastosta.

Suhteessa eniten rokotteita on annettu Posiolla, jossa yli 38 prosenttia kuntalaisista on saanut ensimmäisen rokotteen. Naapurikunta Sallassa luku on lähes yhtä korkea.

Sen sijaan Rovaniemellä rokotteen on saanut vasta viidesosa kuntalaisista. Miksi Rovaniemellä on rokotettu ihmisiä vähemmän kuin muissa Lapin kunnissa, Rovaniemen kaupungin hallintoylilääkäri Paula Reponen?

– Tilastoihin on parikin eri syytä. Alkuvuodesta kunnissa rokotettiin sote–henkilökuntaa ja yli 70–vuotiaita. Rokotetta jaettiin silloin kuntiin sen perusteella, minkä verran kunnissa on ikäihmisiä ja sote-työntekijöitä. Tilastoissa tilanne näkyy nyt niin, että vanhusvoittoiset kunnat ovat menneet rokotemäärissä edelle, Reponen sanoo.

Paula Reposen mukaan syynä on myös ongelma tilastoinnissa.

– Toinen asia on, että kun tammi-helmikuun vaihteessa saimme Lappiin Modernan rokotetta, Rovaniemi sai sitä ison määrän. Näiden rokotusten kirjaamisessa on ollut haasteita. Mukana on useampi sata rokotetta, joiden kohdalla on kirjattu väärä eränumero, ja Rovaniemen kohdalla on nyt useampi sata rokotetta, jotka eivät näy THL:n tilastossa. Ikäihmisiä on toisin sanoen rokotettu enemmän kuin mitä THL:n tilasto näyttää, Reponen jatkaa.

Puuttuvat tiedot päivittyvät tilastoon vasta, kun ne on korjattu rokotetietoihin manuaalisesti, yksi kerrallaan. Se vie aikaa.

– Samaan aikaan meidän henkilökuntaamme tarvitaan tekemään ihan muuta työtä, Reponen sanoo.

Reposen mukaan tarkoitus on, että kun kyseisille, tilastoimatta jääneille henkilöille pistetään tehosterokotus, samalla pyritään korjaamaan alkuvuoden virheellinen kirjaus.

Riskiryhmä kahden rokotukset alkavat

Rokotukset etenevät Rovaniemellä hyvää tahtia: nyt rokotusvuorossa ovat yli 16–vuotiaat, jotka kuuluvat riskiryhmään 1 sekä yli 18-vuotiaat riskiryhmään 2 kuuluvat. He voivat nyt varata ajan rokotukseen.

Myös kaikki 65 vuotta täyttäneet, ei-riskiryhmiin kuuluvat rovaniemeläiset voivat varata ajan koronarokotukseen. Heidät rokotetaan AstraZenecan rokotteella.

Rovaniemeläisistä, yli 80–vuotiaista on nyt rokotettu noin 92 prosenttia. Luku ei ole viimeisten viikkojen aikana hallintoylilääkäri Reposen mukaan juurikaan kasvanut

– Tässä luvussa tuskin pääsemme enää kovin paljon korkeammalle, hän sanoo.

70–79–vuotiaista rovaniemeläisistä on rokotettu 89 prosenttia. Määrä kasvaa hiljalleen.

Riskiryhmäläiset on pian rokotettu

Massarokotusten alkamisajankohdasta hallintoylilääkäri Paula Reponen ei osaa antaa tarkkaa arviota, sillä THL:n määrittelemät riskiryhmät ovat laveat. Se vaikeuttaa ennustamasta, milloin riskiryhmät on rokotettu kattavasti.

– Mutta karkea, toiveikas arvio on, että ehkä 3-4 viikon päästä olemme Rovaniemellä siinä tilanteessa, että kaikki riskiryhmäläiset on rokotettu. Aika näyttää, miten tässä mennään eteenpäin. Toimimme kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos näyttää, että aikojen kysyntä alkaa hiljetä, silloin alamme ikäryhmittäin tiputtaa ei-riskiryhmään kuuluvien rokotettavien ikärajaa, Reponen sanoo.

Entä villi veikkaus, onko kaikki rovaniemeläiset rokotettu tämän vuoden loppuun mennessä?

– Vuoden loppu kuulostaa kaukaiselta. Sanoisin, että paljon aikaisemmin.

Rokotuksia odotetaan rauhallisesti Rovaniemellä

Huolimatta siitä, että Rovaniemi on jäänyt THL:n tilastojen valossa rokotuskattavuudessa selvästi muista Lapin kunnista ja on valtakunnallisesti kaikista kaupungeista heikoimpia, omaa rokotusvuoroa odotetaan rauhallisesti.

Rovaniemeläinen Markku Rautio pukee lappilaisen rauhallisuuden sanoiksi. Hänellä itsellään ei ole vielä minkäänlaista aavistusta, koska rokotukseen pääsee.

– Kyllähän täällä pohjoisessa ollaan kuitenkin vähän kuin herran huomassa, ettei meillä ole kauhea paniikki täällä. Toki se saisi tulla. Kesä lähestyy ja reissuun pitäisi päästä.

Rokotusjärjestysten muutoksia tai alueellisia muutoksia rokotuksiin Rautio ei kuitenkaan kannata. Lisäksi hän epäilee, että nyt on rokotusvauhti tasoittumassa muun Suomen ja Lapin välillä suurelta osin siksi, että Lappi sai alussa enemmän rokotteita, koska täällä on vanhusten osuus suurempi.

Rovaniemeläinen Helvi Mursu ei myöskään ole vielä koronarokotusta saanut, koska ei kuulu mihinkään etuoikeutettuun riskiryhmään.

– Olen 60 vuotta täyttänyt, niin varmaan sitten kun on aika ja minun rokotusvuoro on, niin rokotetaan.

Mursu myös luottaa siihen, että ammattilaiset osaavat valita järjestyksen tasapuolisesti miten rokotteita jaetaan.

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.