Itä-Suomen aluehallintovirasto arvioi uudelleen kokoontumisrajoitusten jatkoa. Rajoituksia arvioidaan ensi viikon aikana ja virasto on valmiudessa tarvittaessa antamaan uuden rajoittamispäätöksen viikon lopulla.

Tiistaina avi tiedotti, että kokoontumisrajoitukset pysyvät ennallaan ja päätös on voimassa 22. toukokuuta saakka. Päätöksen mukaan yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin voi Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien kuntien alueilla osallistua korkeitaan 20 ja Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntien alueilla korkeintaan kuusi henkilöä.

Avi sai kuitenkin keskiviikkona valtioneuvostolta julkaisun, jossa ohjeistetaan koronaepidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallittuun purkuun. Itä-Suomen aluehallintovirasto on nyt käynnistänyt valtioneuvoston suunnitelman ja sen toimeenpanon arvioinnin.

Julkaisussa todetaan muun muassa, että enintään 50 hengen yleisötilaisuudet voisivat olla mahdollisia perustason alueilla, jos toimivaltainen viranomainen sen päätöksellään sallii varovaisuusperiaatetta noudattaen. Avi on pyytänyt kaikilta Itä-Suomen sairaanhoitopiireiltä ajankohtaisen lausunnon yleisötilaisuuksien rajoittamispäätösten osalta keskiviikkoon 28. huhtikuuta mennessä.

Saatujen tietojen perusteella Itä-Suomen aluehallintovirasto on valmiudessa tarvittaessa antamaan viikon 17 lopulla uuden yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamispäätöksen, mikä tulisi voimaan mahdollisesti 3. toukokuuta.