Tampereen seurakuntien ylläpitämä ruokapankki saa tuplasti lisää tilaa, kun Nekalassa toimiva ruoka-avun keskus laajenee naapurissa olevan rengasliikkeen tiloihin.

Loppuvuodesta alkanut remontti on valmistunut, ja uudet tilat otetaan käyttöön 6. toukokuuta.

Uusien tilojen ansiosta ruokapankki pystyy paremmin vastaamaan kasvaneeseen avun tarpeeseen. Elintarvikeavun koordinaattori Marja Palkonen arvio, että korona-aika on kasvattanut ruoka-avun tarvetta jopa 30 prosentilla.

– Pandemia on tuonut ruoka-avun piiriin nuoria aikuisia, perheitä ja ihmisiä, joiden taloudellinen tilanne on vaikea.

Lisätilan ansiosta ruokapankki voi tarjota enemmän työkokeilupaikkoja ja ottaa useampia vapaaehtoisia avuksi.

Uusiin tiloihin tulee myös noutopiste Puoti, josta voi hakea ruokaa diakonityöntekijän päätöksellä. Puoti on auki keskiviikkoisin ja torstaisin kello 12.30–15.15.

– Puodissa voimme tarjota mielekästä vapaaehtoistyötä, jossa voi oikeasti auttaa ja kohdata ihmisen. Syyskaudella meillä on tarve 5–6 vapaaehtoiselle, Palkonen sanoo.

Vuonna 2019 Ruokapankki jakoi 72 290 avustusta eli 144 580 ruokakassia. Viime vuonna kasseja jaettiin huimat 214 718, mikä tarkoittaa 107 359 avustusta.

Lisäksi Tampereella jaettiin Via Dian kautta 50 000 kiloa avustusruokaa.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.