Pohjois-Pohjanmaan kulttuurilaitokset, kuten museot ja kirjastot, voidaan avata, kun niissä asioidessa noudatetaan korona-ajan terveysturvallisuusohjeita.

Yksityistilaisuuksia koskeva suositus korkeintaan kymmenen hengen osallistujasta jatkuu Pohjois-Pohjanmaalla 9. toukokuuta saakka. Lisäksi aluehallintovirasto valmistelee päätöstä, jonka mukaan myös yleisötilaisuuksien kymmenen hengen rajoitus jatkuisi 9. toukokuuta saakka.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui tiistaina arvioimaan alueen tilannekuvaa. Ryhmä totesi, että epidemia on alueella edelleen perustasolla.

Tartuntamäärissä tapahtui viime viikon loppupuolella hienoista nousua, joka näyttää kuitenkin kuluvalle viikolle tultaessa taittuneen. Tartunnat liittyvät pääasiassa muutamaan tartuntaketjuun, ja niiden lähteet on pystytty edelleen selvittämään hyvin.

Muilta osin suositukset pidettiin toistaiseksi ennallaan. Tilannetta tarkastellaan viikoittain ja suosituksia puretaan hallitusti kesän lähestyessä.

– Seuraavaksi keskustelussa ovat liikuntapaikkojen, kuten uimahallien aukioloa koskevat suositukset, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kertoo tiedotteessa.

Vapun viettoon koordinaatioryhmä suosittelee turvallista juhlamieltä.

– Pääsiäisen aika sujui meillä hyvin, mistä kiitos kuuluu alueen asukkaille. Myös vappua tulisi juhlia maltillisesti ja suosituksia noudattaen.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.