Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan tiistaina hallitusta palaamisesta lähiopetukseen sekä sisäharrastusmahdollisuuksien avaamisesta 20-vuotiaille ja tätä nuoremmille.
Koordinaatioryhmä linjasi, että 20-vuotiaiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta mahdollistetaan sisätiloissa 3. toukokuuta alkaen rajoitetusti, jos tartuntatautilain väliaikaisen pykälän 58 g mukainen Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös tilojen sulkemisesta ei ole tuolloin enää voimassa.
Harrastustoiminnan avaaminen edellyttää muun muassa terveysturvallisuussuunnitelman toimittamista kaupungille. Suunnitelmassa on muun muassa kuvattava, miten toiminnassa vältetään lähikontakteja ja miten ryhmän koko on suhteutettu harrastustilaan.
Myös muu harrastaminen kuin urheilu sallitaan ulkona
Koordinaatioryhmä linjasi myös, että viime viikolla tehtyä harrastustoiminnan linjausta täydennetään siten, etä 20-vuotiaiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta mahdollistetaan ulkotiloissa rajoitetusti. Myös muut kuin liikuntaharrastukset ovat mahdollisia ja lisäksi nuorisotyön toteuttaminen rajatuissa ryhmissä ulkona on mahdollista.
Lisää aiheesta: Nuoret pääsevät jälleen harrastamaan pääkaupunkiseudulla – katso videolta pesäpalloilijoiden tunnelmat: "Tämä on vapauttavaa"
Tartuntatautilain väliaikaisen pykälän 58 g nojalla kuorolaulu, harrastajateatteri ja vastaava ryhmäharrastustoiminta on kuitenkin 28. huhtikuuta asti kielletty myös ulkotiloissa.
Linjaus noudattaa lapset ja nuoret ensin -periaatetta, johon alueella on rajoitusten purkamisessa sitouduttu.
Koronakoordinaatioryhmä linjasi lisäksi, että mahdollisuus uimahallikäynteihin avataan erityisuimakortin haltijoille 3. toukokuuta alkaen, jos tartuntatautilain väliaikaisen pykälän 58 g mukainen päätös ei ole tuolloin alueella enää voimassa.
Koordinaatioryhmä jatkovalmistelee edelleen suunnitelmaansa rajoitusten purkamiselle pääkaupunkiseudulla ja tekee tarvittavia linjauksia seuraavissa kokouksissaan. Edellytyksenä on, että epidemiatilanteen kehittyminen alueella jatkuu hyvänä.
Paluu lähiopetukseen toukokuussa
Koronakoordinaatioryhmän päätöksen perusteella peruskoulun 7.–10.-luokat siirtyvät kokonaan lähiopetukseen 3. toukokuuta alkaen. Tällä hetkellä opetus järjestetään vuorottelumallilla.
Myös lukiot ja ammatilliset oppilaitokset jatkavat vuorottelumallissa 2. toukokuuta saakka, jonka jälkeen ne siirtyvät kokonaan lähiopetukseen 3. toukokuuta alkaen.
Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.
Voit keskustella aiheesta tämän jutun alla 20.4.2021 kello 23 saakka.
Lue seuraavaksi:
Maskisuositusta alle 12-vuotiaille ei tule ja nuorten harrastustoiminta ulkona avataan – koronakoordinaatioryhmä vaatii "lapset ensin" -linjan toteuttamista käytännössä
Uusimmat koronatiedot Uudellamaalla: HS: HUSin hallitus perumassa hoitajille luvatut koronalisät | HUSissa omikronmuunnos saavuttanut valtaviruksen aseman tartunnoissa