Yli 65-vuotiaat voivat varata ajan koronarokotukseen tästä päivästä lähtien Kymenlaaksossa.
Kymsote on avannut ajanvarauksen yli 70-vuotiaiden ja sairaudellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien lisäksi myös kaikille perusterveille 65–69-vuotiaille.
Ensimmäiset rokotusajat ovat varattavissa jo tälle viikolle.
– Rokotuskattavuuden ja ajanvarauksen aktiivisuuden perusteella vaikuttaa siltä, että yli 65-vuotiaita iän tai sairauden takia riskiryhmään kuuluvia ei ole enää kovinkaan paljon tulossa rokotuksiin. Näin ollen päätös rokotuksien aloittamisesta 65 vuotta täyttäneille perusterveille haluttiin tehdä nopealla aikataululla, sanoo Kymsoten rokotuskoordinaattori Tanja Metsola tiedotteessa.
Kymenlaaksossa ensimmäisen rokotusannoksen on yli 70-vuotiaista saanut noin 86 prosenttia. 65–69-vuotiaista on kertaalleen rokotettu noin 32 prosenttia. Heistä valtaosa kuuluu sairaudellisiin riskiryhmiin.
Tällä hetkellä Kymsoten alueella käytetään Astra Zenecan, Pfizerin ja Modernan rokotteita. Astra Zenecan rokotetta voidaan antaa vain yli 65-vuotiaille.
– Käytämme nyt yli 65-vuotiaiden rokotuksissa ensisijaisesti Astra Zenecan rokotetta, jota meillä on ihan kiitettävästi varastossa ja senkin puoleen rokotettavien ryhmää oli mahdollista laajentaa nopeasti, Metsola kertoo.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.