Tampereen asumispäivystyksen Tastun koronaketjuun on tullut kolme uutta koronatartuntaa. Perjantain jälkeen on raportoitu kaksi uuttaa tartuntaa asiakkailla ja yksi henkilökunnalla.
Tartuntoja on Tastusta löytynyt nyt yhteensä 22. Sairastuneista 13 on asiakkaita ja yhdeksän henkilökuntaa.
Tampereen kaupungin epidemiologin Sirpa Räsäsen mukaan korona leviää Tampereella nyt päihteiden käyttäjien keskuudessa laajemminkin.
– Päihteidenkäyttäjillä on todettu muutenkin useita tartuntoja, jotka eivät ole tapahtuneet asumispäivystyksessä, Räsänen kertoo.
Tastun koronarypäs tuli ilmi viime viikolla. Tampereen kaupunki kertoi perjantaina, että altistuneille asumispäivystyksen asukkaille on järjestetty tilapäismajoitustiloja muun muassa päihtyneiden päivätoimintakeskus Huoltsusta.
Päivätoimintakeskus on jouduttu sen vuoksi sulkemaan toukokuun 7. päivään saakka.
Koronatilanteen vuoksi Tastussa on tehty tilajärjestelyjä ja palveluita on mukautettu vallitsevaan olosuhteeseen.
Majoitusta kuitenkin pyritään tarjoamaan asunnottomille tamperelaisille turvallisesti. Palveluun voi hakeutua ympäri vuorokauden.
Lue myös:
Asunnottomien yksikössä uusia tartuntoja – nyt koronaan on sairastunut jo yhteensä 19 Tastun asiakasta ja henkilökuntaan kuuluvaa
Koronavirustartunnat leviävät kovaa kyytiä asunnottomien keskuudessa Tampereella: uusia tapauksia taas tänään
Pirkanmaalla 17 uutta tartuntaa: testeissä käytiin nyt paljon
Tampereen asumispäivystys Tastussa koronatartuntoja
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.