Yhdysvaltain uusi johto on kumonnut kaikki rajoitukset, jotka estivät lääketieteen tutkijoita käyttämästä abortoituja sikiöitä tutkimuksissaan.

Lääketieteen asiantuntijat ovat päätöksestä erittäin tyytyväisiä, sillä sikiökudoksen avulla on voitu kehittää hoitoja moniin sairauksiin. Sikiökudosta on käytettyt esimerkiksi diabeteksen, AIDSin ja erilaisten syöpien hoidon kehittämiseen.

Yhdysvalloissa on nyt voimassa käytännössä samat säädökset kuin presidentti Barack Obaman aikana säädettiin. Säädöksiin kuuluu muun muassa abortin teettäjän hyväksyntä sikiön käyttämiseen lääketieteellisin tarkoituksiin.

Sikiökudoksen käyttö kiellettiin edellisen presidentin Donald Trumpin aikana kesäkuussa 2019 konservatiivisten ja uskonnollisten piirien painostuksen seurauksena.

Trumpin määräyksen mukaan rahoitus poistettiin kaikilta valtion laboratorioiden projekteilta, joissa käytettiin sikiökudosta. Lisäksi sikiökudostutkimukselle liittovaltion rahaa hakevien tuli anoa hyväksyntää terveyshallinnon eettiseltä neuvostolta.

Kun Trump sairastui COVID-19-tautiin lokakuussa, häntä hoidettiin lääkkeillä, joiden kehitystyössä oli käytetty sikiökudosta. Trumpia syytettiin tekopyhyydeestä. Arvostelijoiden mukaan Trumpin olisi pitänyt kieltäytyä näistä lääkkeistä. Trump toipui taudistaan huomattavan nopeasti.

Lue lisää:

The New York Times: Biden Administration Ends Limits on Use of Fetal Tissue for Research