Kaarinan koronarokotusmäärät ovat ympäristökuntien kanssa samalla tasolla, vaikka THL:n koronarokotusten edistymistä seuraava tilasto näyttää muuta.

Maanantaiaamun tilastotiedon mukaan ensimmäisen rokotusannoksen on saanut Turussa 25 prosenttia, Liedossa 22,3, Paimiossa 22,9 ja Paraisilla 29,3 prosenttia asukkaista.

Kaarinan tiedonsiirto-ongelma liittyy todennäköisesti hiljattain tehtyyn järjestelmäpäivitykseen. Päivitys tehtiin, kun Kaarinassa haluttiin ottaa käyttöön tekstiviestimuistutus rokotusajanvarauksista.

– Rokotteita tulee kuntiin samassa suhteessa ja kaikki on kyllä annettu, kertoo Kaarinan vastaava ylilääkäri Antti Sandén.

Hän toivoo, että vika saadaan korjattua tämän viikon aikana. Kaarinan It-asiantuntijat ja THL:n vastaava organisaatio selvittävät ongelmaa.