– Rokotteiden kohdentamisen vaikutus on huomattavasti pelättyä pienempi, toteaa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Hallitus kertoi tänään perjantaina, että koronarokotteita kohdennetaan Suomessa pahimmille epidemia-alueille.

Paloneva listaa kolme syytä, joiden vuoksi päätöksen alueelliset vaikutukset jäävät ennakoitua pienemmiksi.

Ensinnäkin rokotteita kohdennetaan vasta, kun yli 70-vuotiailla ja riskiryhmäläisillä on ollut mahdollisuus ensimmäiseen pistokseen.

– Se on erittäin tärkeä asia, jolla pystymme suojelemaan ihmisiä mahdollisimman hyvin vakavalta sairastumiselta koronan vuoksi, Paloneva sanoo.

Toiseksi alueellista haittaa pienentää se, että jakelumuutokset päättyvät toukokuun lopussa. Palonevan mukaan se on suhteellisen lyhyt aika.

Kolmanneksi pahimmille epidemia-alueille kohdennetaan vain Modernan rokotteet ja kolmasosa Astra Zenecan rokotteista. Jakelumuutos ei koske Pfizer Biontechin rokotteita.

– Suurimmat meille tulevat rokotetoimitukset ovat Pfizer Biontechiä, Paloneva sanoo.

Esimerkiksi ensi viikolla Keski-Suomen sairaanhoitopiiri saa 9 360 Pfizer Biontechin, 1 800 Modernan ja 1 700 Astra Zenecan rokotetta.

"Päätöstä ei ole perusteltu"

Tämän hetkisen arvion mukaan Keski-Suomen riskiryhmäläiset saavat ensimmäisen rokoteannoksen noin toukokuun puoliväliin mennessä. Arviointia vaikeuttaa Palonevan mukaan se, että rokotetoimitusten määrät tiedetään osin vain ensi viikolle asti.

– En pysty arvioimaan sitä, miten paljon rokote-annoksia Keski-Suomessa menetetään asetusmuutoksen vuoksi, koska emme tiedä rokotetoimitusten määriä kovin pitkälle.

Paloneva kritisoi sitä, että hallituksen linjauksen taustoista ei ole riittävästi tietoa tarjolla. Hän huomauttaa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erilaiset koronaskenaariot eivät ole aina osuneet kohdilleen.

– Perustuuko tämä tosielämän tilanteeseen vai hypoteettiseen tilanteeseen, en tiedä sitä. Minun mielestäni olisi pitänyt toimittaa selkeästi dataa, jotta pystyisimme arvioimaan päätöksen taustoja. Päätöstä ei ole perusteltu, ja se häiritsee minua tässä.