Hallitus kertoi perjantaina täsmentävänsä koronarokotusjärjestystä niin, että rokotuksia voitaisiin kohdentaa pahimmille epidemia-alueille, kun koko maan riskiryhmät ja yli 70-vuotiaat ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen.
Rokotteet painotettaisiin alueille, joissa ilmaantuvuusluku on kahden viikon jaksolla yli 100. Varsinais-Suomen luku on tällä hetkellä 127,4.
Hallituksen asetus tuo Varsinais-Suomeen arviolta joitakin kymmeniä tuhansia rokotteita lisää, mikäli epidemiatilanne pysyy hankalana asetuksen ollessa voimassa 16. huhtikuuta–31. toukokuuta välisen ajan.
– Äkkiseltään tiedämme, että tämä koskee Modernan rokotteita. Näitä on tulossa maahan vajaat 200 000, eli ei tämä valtava muutos ole. Toukokuun loppuun mennessä se tarkoittaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin ainakin viisinumeroista lukua lisää rokotteita, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä arvioi.
Onko asetus voimassa liian vähän aikaa?
Kun hallituksen esitys rokotusjärjestyksen muuttamisesta lähti lausuntokierrokselle huhtikuun alussa, Pietilä sanoi, että asetuksen voimassaoloaika voi olla liian lyhyt.
– Olen edelleen samaa mieltä. Mikäli meillä on asetuksen voimassaoloajan loputtua edelleen alueita, joissa ilmaantuvuusluku on yli sata, niin onhan tarve selkeästi olemassa. En oikein ymmärrä, miksi tätä on tarpeen rajoittaa, Pietilä toteaa.
Kokonaisuudessaan hän kuitenkin pitää asetusta onnistuneena.
Pietilän arvion mukaan rokotusjärjestyksen muuttaminen voisi tuoda lisää rokotteita Varsinais-Suomeen toukokuun alussa. Arvion mukaan Varsinais-Suomen riskiryhmät ja yli 70-vuotiaat olisivat saaneet ensimmäisen rokotteen vappuun tai äitienpäivään mennessä.
Mikäli tilanne on sama myös muissa sairaanhoitopiireissä, voitaisiin lisärokotteita saada sen jälkeen muutaman viikon ajan.
Lue lisää:
Ministeri Krista Kiuru: Hallitus tähtää vapaampaan elämään jo kesäkuussa ja muuttaa siksi rokotusjärjestystä
Yle selvitti: Mitä sanoo muu Suomi, jos helsinkiläiset saavat koronarokotteensa ensin? Etenkin hoitajien ja lääkärien tilanne huolettaa