Rovaniemellä koronarokotuksia laajennetaan nyt niihin 65 vuotta täyttäneisiin, jotka kuuluvat riskiryhmiin 1 ja 2. Kyseiset henkilöt voivat varata ajan koronarokotukseen.

Riskiryhmiin kuulumattomista henkilöistä ajan voivat lisäksi varata 68 vuotta täyttäneet.

Ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila, kuten elinsiirto tai kantasolusiirto ja hyljinnänestolääkitys, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti tai immuunipuolustusta heikentävä syöpäsairaus, kuten useimmat leukemiat ja lymfoomat, vaikea perinnöllinen immuunivajavuus tai muusta syytä alentunut puolustuskyky, esimerkiksi HIV-infektion tai pernan poiston vuoksi, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, selvästi heikentynyt keuhkokapasiteetti, astmaatikot, jotka ovat käyttäneet viimeisen vuoden aikana pahenemisvaiheen vuoksi tabletteina kortikosteroidilääkitystä, tyypin 2 diabetes, johon on lääkehoito tai Downin oireyhtymä.

Toiseen riskiryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on vakavalle virustaudille altistava sairaus tai tila, kuten jatkuvaa lääkitystä vaativa astma, vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta, keuhkosydänsairaus, keuhkoverenkierron sairaudet, sydänlihassairaudet ja sepelvaltimotauti., hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila, esimerkiksi aivoinfarkti, aivoverenvuoto, Parkinsonin tauti tai CP-oireyhtymä, immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen, vaikea krooninen maksasairaus, tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta, uniapnea, psykoosisairaus tai sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40).

Lisätietoa riskiryhmistä löytyy THL:n sivuilta.

Rokotusajan voi varata sähköisen ajanvarauspalvelun kautta osoitteessa rovaniemi.terveytesi.fi tai puhelimitse numerosta 016 322 4913. Puhelinajanvaraus on avoinna arkisin klo 9–14. Rokottaminen tapahtuu kaupungintalolla, osoitteessa Hallituskatu 7, jonne käynti on pääovesta.

– Asiakas ei voi valita, minkä rokotteen ottaa. Kun varaat ajan rokotukseen, sinun tulee olla valmis ottamaan myös AstraZenecan rokote, Rovaniemen kaupunki muistuttaa tiedotteessaan.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.