Tornion yhteislyseon lukion abiturientit viettävät perjantaina penkinpainajaisia. Kaupungin johtavan lääkärin Jukka Ronkaisen mukaan abit suunnittelevat illalle isoja jatkobileitä. Hän vetoaa nuoriin kokoontumisten perumiseksi.

– Torniosta on löytynyt koronaviruksen eteläafrikkalaista muunnosta, joka tarttuu puolta helpommin kuin yleinen muoto. Sille on altistunut toista sataa henkilöä. Älkää sössikö kesää, hän vetoaa.

Lisäksi Ronkainen muistuttaa alueella voimassa olevista rajoituksista, joiden mukaan esimerkiksi yli kuuden henkilön kokoontumiset on kielletty.

Apulaisrehtori ei yllättynyt suunnitelmista

Myös Tornion yhteislyseon lukion apulaisrehtori Aki Luosujärvi vetoaa nuoriin.

– Koettakaa naperot rauhoittua, hän sanoo.

Luosujärvi ei ole yllättynyt abien suunnitelmista.

– Torniossa tämä on ollut ilmeisesti julkinen salaisuus. Pelkoa on kuitenkin ollut siitä, että kaikkialla Suomessa tulevat ylioppilaat saattavat riehaantua kirjoitusten jälkeen, hän sanoo.

Koululla penkkareissa istutaan luokissa

Koululla penkkarit järjestetään koronaturvallisesti.

– Ei ole salitilaisuuksia, ajeluita tai uloskantoja. Abivideot katsotaan meetin välityksellä luokissa. Kello 11.15 abit poistuvat koululta, Luosujärvi kertoo.

Vaikka jatkobileet eivät ole koulun toimintaa, on turvaohjeita pidetty esillä.

– Rajoituksista on infottu viimeksi maanantaina. Tänään on jaettu aikataulut ja toimintaohjeet. Olemme kertoneet, että jatkobileet on kielletty, Luosujärvi sanoo.

Lukio aikoo ottaa asian esille uudelleen vielä ennen penkkareita.

– Voimme tiedottaa, paheksua ja valistaa, Luosujärvi listaa.

Myöhemmin torstaina abit kertoivat, että penkkareiden jatkobileet on peruttu.

Tornion abit ovat peruneet penkkareiden jatkobileet: bileitä suunniteltiin perjantai-iltaan

Vanhojen tanssit on Torniossa siirretty syyskuun kolmanteen päivään.

Rovaniemen abit juhlivat torstaina

Rovaniemellä abien penkkaripäivä oli jo torstaina. Juhlintaa oli karsittu paljon normaalivuosista koronaturvallisuuden nimissä.

Lyseonpuiston lukion rehtori Osmo Huhtala kertoo, että abiperinteistä toteutumatta jäivät muun muassa koulusta ulos kantaminen ja penkkariajelu karkin heittelyineen.

Abeilla oli ohjelmaa koulullaan aamusta puolille päivin, ja koulussa saivat sen aikana olla vain opiskelijat ja opettajat. Perinteiset jatkotkin jäävät toteutumatta.

– Aikaisempina vuosina abitoimikunta on järjestänyt jatkot, tänä vuonna ei. Abit järjestävät jatkoja keskenään. Heitä on yritetty muistuttaa, ettei järjestetä hirveitä joukkokokoontumisia, Huhtala sanoo.

Rovaniemellä koronaohjeistus on, että yli 20 henkilön yksityistilaisuuksia ei pidä järjestää.

Lyseonpuiston lukion vanhoista puolet tanssii perjantaina ja puolet ensi syksynä. Tämä päätös tehtiin opiskelijoiden toiveesta, Huhtala kertoo.

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Edit 15.4.2021 kello 15.52: Juttuun on lisätty tieto penkkareiden jatkobileiden peruuntumisesta Torniossa.