Salo laajentaa oireettomien koronatestauksia.
Salossa koronatilanne on heikentynyt viime viikkoina voimakkaasti. Kaupungin ilmaantuvuusluku sataa tuhatta asukasta kohden on kivunnut yli kahdensadan. Tilanne on heikompi mitä esimerkiksi Turussa tai Uudellamaalla.
Tästä johtuen kaupunki on päättänyt lisätä koronatestausta, jotta tartuntaketjut saadaan selvitettyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Pääosa Salon sairastuneista on työikäisiä. Salon mukaan onkin tullut ilmi, että kaupunkilaiset kyläilevät vielä suosituksista huolimatta laajasti.
– Se mikä jäljityksessä on selkeästi tullut esiin, ovat erilaisten tapaamisten kautta leviävät tartunnat eli kyläillään esimerkiksi useammassa paikassa viikonlopun aikana ja vietetään ylipäätään melko vilkasta sosiaalista elämää. Vaikka rokotukset ovat käynnissä ja rajoituksia ollaan asteittain poistamassa, se ei edelleenkään tarkoita sitä, että voisimme palata takaisin normaaliin arkeen ja vapaa-ajan viettoon, suomii Salon tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Kaisa Ellä.
Lue tästä kaikki tuoreimmat uutiset koronatilanteesta Varsinais-Suomessa
Lue lisää:
Salossa 19 koronatartuntaa – korona tulee kotiin edelleen perheen vanhemman mukana töistä