Porin perusturvan uusi rokotevarausjärjestelmä ei pysty tavoittamaan jokaista rokotusvuorossa olevaa. Järjestelmä ottaa asiakkaisiin yhteyttä tekstiviestillä.
Ongelmana on, että kaikkien Porin, Ulvilan ja Merikarvian alueen asukkaiden yhteystietoja ei löydy perusturvan rekistereistä. Tiedot voivat myös olla vanhentuneita.
– Tänään (keskiviikkona) juuri keskustelimme viestinnän kanssa, että emme millään löydä kaikkia yhteystietoja. Osa asukkaista ei ole käyttänyt palveluja eikä meillä myöskään ole uusien asukkaiden yhteystietoja, perusturvan controller Ilkka Manninen sanoo.
Yhteyttä voi ottaa itse
Ilkka Manninen kertoo, ettei perusturvan alueen asukkaiden kannata olla huolissaan, jos he kuuluvat kutsujärjestyksessä olevaan ryhmään mutta tekstiviestiä ei kuulu.
– Kun ikäryhmästä suurin osa on saanut viestin tai ajanvarausluvan, kerromme eri medioissa, että nyt ryhmä on pääosin saanut viestin. Jos ikäryhmään kuuluva asiakas ei ole saanut viestiä, pyydämme häntä soittamaan ajanvarausnumeroon. Samalla voi päivittää puhelinnumeron ja yhteydenpito toimii jatkossa helposti, Manninen kertoo.
Manninen sanoo, että tiedot voi päivittää jo etukäteen ottamalla yhteyttä normaaliin ajanvaraukseen – ei siis korona-ajanvaraukseen. Numero on 02-621 5000.
Tuhansia viestejä jo lähtenyt
Rokotukset ovat edenneet Porin perusturvan alueella nopeasti. Keskiviikkona päivällä perusturva lähetti ajanvarausta koskevan viestin 7 021 asukkaalle.
Uusi ajanvarausjärjestelmä koskee ensisijaisesti ikäluokkansa perusteella rokotuksiin kutsuttavia henkilöitä. Myös riskiryhmäläisiä yritetään kartoittaa, mutta tämä ei ole yksinkertaista, koska ihmisten sairaustiedot ovat hajallaan ja tietosuojalainsäädäntö vaikeuttaa niiden kokoamista.
Riskiryhmäläisten pitää edelleen varata aikansa oma-aloitteisesti, tosin esimerkiksi 60–65-vuotiaat riskiryhmäläiset saavat kutsun joka tapauksessa tässä vaiheessa myös ikänsä puolesta.
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.