Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiristä on löytynyt koronaviruksen eteläafrikkalaista muunnosta. Virusmuunnosta on löytynyt kahdesta viime viikolla otetusta näytteestä.
– Tapaukset ovat löytyneet Torniosta ja altistuneita on paljon, kertoo Tornion johtava lääkäri Jukka Ronkainen.
Jatkotartuntoja näistä tapauksista ei ole toistaiseksi todettu. Muunnosta etsitään alueelta edelleen.
Alueellisen pandemiatyöryhmön mukaan myös oireettomia karanteenissa olevia henkilöitä testataan tällä viikolla eteläafrikkalaisen virusmuunnoksen varalta.
– Tavoitteena on, että ehdimme testata ennen kuin rajoituksia aletaan purkaa, Ronkainen sanoo.
Eteläafrikkalainen virusvariantti on villityyppistä koronavirusta hieman tartuttavampi.
– Nykytiedon mukaan se ei ole kuitenkaan villityyppistä vaarallisempi, Ronkainen kertoo.
Kiihtymisvaihe jatkuu
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri pysyy edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.
Nykyiset koronarajoitukset ja -suositukset ovat voimassa 25. huhtikuuta saakka. Mahdollisuutta rajoitusten purkamiseen arvioidaan pandemiatyöryhmän kokouksessa 21. huhtikuuta.
Kaikki Länsi-Pohjan alueella voimassa olevat koronasuositukset ja -rajoitukset on koottu sairaanhoitopiirin verkkosivuille.
Länsi-Pohjassa todettiin viime viikolla 14 koronavirustartuntaa ja viisi laajaa joukkoaltistumista. Karanteeniin määrättiin noin 250 henkilöä. Tällä viikolla alueella on keskiviikkoon mennessä tullut tietoon yksi tartunta.
– Siinä oli kyse ulkomaalaisesta henkilöstä, joka kävi testissä ja tuloksen saatuaan palasi takaisin Ruotsiin, Jukka Ronkainen kertoo.
Rokotteita ei haluta suunnata Etelä-Suomeen
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri ei kannata rokotteiden suuntaamista Etelä-Suomeen.
– Sairaanhoitopiiri on antanut asiasta lausunnon yhdessä muiden pohjoisten sairaanhoitopiirien kanssa. Rokotteiden suuntaaminen olisi hidas keino vaikuttaa epidemiatilanteeseen, perustellaan pandemiatyöryhmän tiedotteessa.
Länsi-Pohjassa arvioidaan, että kaikki rokotteen haluavat yli 70-vuotiaat saadaan rokotettua lähiviikkojen aikana.
Tämän jälkeen rokotukset jatkuvat riskiryhmäläisiin, vanhimmista ikäluokista alkaen. Kunnat tiedottavat rokotuksista omilla verkkosivuillaan.
Lue myös: Etelä-Afrikan virusmuunnoksen joukkotestit Rovaniemellä: Ei yhtään koronatartuntaa
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.