Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina 12 uudesta koronatartunnasta. Fimlab tutki alueelta 875 näytettä.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 4 268.
Pirkanmaan pandemiaryhmä kertoo tänään tiistaina kello 15.30 uusimmat tiedot koronatilanteesta. Yle seuraa tilaisuutta suorana.
TAYSin erityisvastuualueella on nyt kuollut 77 ihmistä koronaan liittyen. Sairaalahoidossa on 23 potilasta, joista 4 on tehohoidossa.
Riskiryhmäläisten koronarokotukset etenevät Tampereella. Muissa Pirkanmaan kunnissa riskiryhmäläisten rokottaminen voi edetä Tamperetta nopeammin tai hitaammin. Parhaiten tiedot löytyvät kuntien verkkosivuilta.
Riskiryhmään 2 kuuluvat
Riskiryhmään 2 kuuluvat vuosina 1962–1981 syntyneet tamperelaiset voivat varata ajan rokotukseen tänään tiistaista kello 12 alkaen. Rokotuksia annetaan Ratinan rokotusyksikössä. Aika kannattaa varata verkossa. Ajan varaaminen vaatii tunnistautumista esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla.
Jos et pysty käyttämään verkkoajanvarausta, saat ajan soittamalla terveyspalvelujen neuvonnan rokotuslinjalle numeroon 03 5657 0023. Puhelimessa ajanvaraus alkaa samaan aikaan.
Varaudu todistamaan rokotusvuorossa olevaan riskiryhmään kuuluminen rokotuspaikalla. Riskiryhmään 2 kuuluvat seuraavat sairaudet ja tilat:
Tällä hetkellä rokotusajan Tampereella voivat varata
Ratinassa rokotetaan riskiryhmään 1 kuuluvia 16–64-vuotiaita sekä riskiryhmään 2 kuuluvia 40–64-vuotiaita. Jatkossa kaikkien 65 vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien tamperelaisten rokotukset keskitetään terveysasemille . Jo varatut ajat toteutetaan siinä paikassa, johon aika on varattu.