Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Kalenterissani lukee tämän viikon sunnuntailla kuntavaalit.
Kalenteri on tietenkin unohtunut päivittää. Kuntavaalit siirrettiin jo jokin aika sitten kesäkuulle.
Jatkossa Suomen vaaliaikataulu näyttää tältä: Ensi vuonna maakuntavaalit, jos sote-uudistus toteutuu. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Sitä seuraavana eli 2024 kaksi kierrosta presidentinvaaleja ja EU-vaalit. 2025 kuntavaalit. 2026 maakuntavaalit, ellei niitä ole saatu yhdistetyksi edeltäviin kuntavaaleihin. 2027 eduskuntavaalit.
Lähin varma vaaliton vuosi näyttäisi olevan 2028, mutta sitä seuraisi taas kolmen vuoden periodi, johon mahtuu viidet yleiset vaalit.
Demokratia saa tulla kalliiksi, mutta kustannuksia on turha paisuttaa suotta. Jokainen äänestyskerta maksaa miljoonia.
Pitäisi siis vakavasti harkita vaalitapahtumien yhdistelemistä.
Ruotsissa on iät ja ajat pidetty kunta-, alue- ja valtiopäivävaalit aina samaan aikaan.
EU-vaalit mukaan lukien naapurissa käydään uurnilla tämän vuosikymmenen aikana vain neljästi. Suomalaiset juoksevat koppeihin samalla aikavälillä vähintään kahdeksan ja mahdollisesti jopa yksitoista kertaa.
Ei silti voi väittää, että Ruotsi olisi jotenkin vähemmän kansanvaltainen kuin Suomi. Ei edes sillä perusteella, että ruotsalaiset suostuvat yhä elämään muinaisjäänteellisessä monarkiassa, joka pitää yllä turhanpäiväistä kuningashuonetta.
Itse asiassa Ruotsissa äänestysprosentit ovat toistuvasti Suomea korkeampia. Yhdistetyt vaalit aktivoivat ihmisiä.
Yhdysvaltalaiset äänestävät kahden vuoden välein valitakseen suorissa vaaleissa samaan aikaan kaikkea presidentistä paikalliseen sheriffiin. Lapulla on usein myös osavaltiokohtaisia kansanäänestyksiä lakialoitteista.
Amerikkalaisten omaksumiskyky ei liene sen parempi kuin suomalaisten. Silti he onnistuvat äänestämään sotkematta sheriffiä, senaattoria ja presidenttiä keskenään.
Suomalaisen älyyn luotetaan niin vähän, että meillä eri valinnoille on järjestettävä eri vuodet ja omat vaalitapahtumat.
Kaupalliselle medialle tämä toki on kelvannut hyvin. Mainostuloja se vain tietää, kun äänestetään mahdollisimman usein.
Juridinen este eduskunta- ja kunnallisvaalien aikataulujen yhdistämiselle on tähän asti ollut se, että Suomen perustuslaki mahdollistaa eduskunnan hajottamisen kesken valtiopäivien. Se on viimeksi tapahtunut kultaisina Kekkosen aikoina, kohta 50 vuotta sitten.
Nykyinen valtiosääntö on nostanut eduskunnan hajottamisen ja ennenaikaisten vaalien kynnyksen varsin korkealle ja pääministerin aloitteen taakse.
Kysymys ylimääräisistä vaaleista on muuttunut teoreettiseksi. Ongelma on ratkaistavissa esimerkiksi säätämällä uuden eduskunnan toimikaudeksi vain se, mitä vaalikaudesta on jäljellä.
Todellinen syy Suomen erillisille vaaleille on poliitikkojen kaksois- ja kolmoismandaateissa.
Puolueet haluavat varjella sitä kummallisuutta, että samat ihmiset istuvat yhtä aikaa ministereinä, kansanedustajina, kunnanvaltuutettuina ja maakunnallisina luottamushenkilöinä.
Kun lisätään päälle seurakunnalliset toimet, lautakunnat sekä paikat kunnallisten yhtiöiden hallituksissa, niin on pakko todeta, että suomalaiset on ajettu uskomaan asioidensa hoitaminen kuviteltujen poliittisten supertätien ja -setien haltuun.
Vaalien yhdistäminen otetaan aina välillä esiin. Ja unohdetaan heti kun tilaisuus sallii. Vasemmistoliiton ensimmäinen puheenjohtaja, edesmennyt Claes Andersson on harvoja poliitikkoja, jotka ovat kannattaneet ajatusta julkisesti ainakin jossain vaiheessa.
Akateemisissa piireissä idea on saanut enemmän vastakaikua. Vaaliasiantuntijoista muistan Pertti Timosen lämmenneen ajatukselle. Mediakentällä Unto Hämäläinen rohkeni äskettäin puhua yhdistämisen puolesta Apu-lehden kolumnissa.
Jos paikalliset ja valtakunnalliset vaalit pidettäisiin samoina päivinä, olisi kansalaisilla ei vain mahdollisuus vaan melkeinpä pakko ottaa eri tason asioihin kantaa erikseen. Kuntavaaleja ei enää varjostaisi kysymys siitä, äänestetäänkö niissä istuvan hallituksen luottamuksesta.
Samalla äänestäjä joutuisi tosissaan miettimään, haluaako hän samat poliitikot käyttämään valtaa kaikilla tasoilla.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkanmaalainen toimittaja ja tietokirjailija, jonka mielestä valta kuuluu kansalle.
Kolumnista voi keskustella 15.4. klo 23:00 asti.