Sari rikkoi koronaeristystä ja valehteli kumppanilleen: "Seuraukset olivat hirveät" – yhä useampi rikkoo terveysviranomaisten määräystä

Terveysturvallisuuteen liittyvät rikkomusepäilyt ovat kasvussa. Sari haluaa kertoa kokemuksistaan, jotta kukaan ei toistaisi hänen virheitään.

Alemmuuskompleksi oli syy, miksi suomalaiset syrjivät Petsamon saamelaisia kuin siirtomaaherrat, sanovat tutkijat – "Valkoisuutta pyrittiin korostamaan"

Petsamo liitettiin Suomeen sata vuotta sitten. Kolonialismi tulisi nähdä osana Suomen historiaa, sanovat uutta tutkimusta aiheesta tekevät tutkijat.

Lyhyempi työaika lisää hyvinvointia ja motivaatiota, silti siihen suhtaudutaan varauksellisesti

Asiantuntijan mukaan mukaan selviä hyötyjä nousee esiin varsinkin silloin, kun työaikaa lyhennetään kahdeksasta kuuteen tuntiin.

Tuija Siltamäen kolumni: Etätyö ei ole kaikille mieletön mahdollisuus vaan ainoastaan kamalaa, eikä siitä saa tulla työelämän uusi normaali

En todellakaan halua, että työnantaja tunkee epäergonomiseen kotiini järkevän työpisteen, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Tuija Siltamäki.

Kontteja hankitaan työtiloiksi ja kesäkahviloiksi: kontin vuokra on 200 euroa kuussa – Pasi Lehtola osti täysperävaunun syntymäpäivälahjaksi puolisolleen

Kontteja kysytään nyt kiihtyvään tahtiin kesäkahvila ja -ravintolakäyttöön. Konttibisnes on kymmenen viime vuoden aikana kolminkertaistunut Suomessa.