Helsingin mielenosoitus

Helsingissä on ollut lauantaina mielenosoituksia. Ihmiset osoittivat mieltä koronarajoituksia vastaan.

Poliisille ilmoitettiin 2 ihmisen mielenosoituksesta, mutta Helsingin keskustaan tuli muutama sata ihmistä.

Poliisi kuitenkin esti ison mielenosoituksen, koska isot kokoontumiset on koronan takia kielletty.

Poliisi otti kiinni monta ihmistä ja kuljetti ihmisiä pois paikalta.

Lauantain koronaluvut

Suomessa on noin 450 uutta koronatartuntaa. Yli puolet uusista koronatartunnoista on Helsingin ja Uudenmaan alueella.

Koronatartuntojen määrä kuitenkin hitaasti vähenee. 2 viime viikon aikana on löydetty vähemmän uusia koronatartuntoja kuin 2 edellisen viikon aikana.

Mikrosiruista pulaa

Maailmalla on pulaa mikrosiruista.

Mikrosiruja tarvitaan esimerkiksi autojen valmistuksessa. Esimerkiksi autonvalmistajat Volvo ja Ford vähentävät tuotantoa, koska ne eivät saa tarpeeksi mikrosiruja. Siksi autojen tilausajat ovat pidentyneet.

Mikrosiruja tarvitaan myös esimerkiksi pelikonsolien valmistuksessa. Siksi videopelien harrastajat joutuvat nyt odottamaan uusia laitteita kauan.

Syy tilanteeseen on korona. Koronan takia mikrosirujen valmistus on hidastunut. Asiakkaat ovat kuitenkin ostaneet korona-aikana enemmän elektroniikkaa kuin tavallisesti.

Prinssi Philipiä muistettu

Britanniassa on muistettu prinssi Philipiä. Philip kuoli perjantaina.

Prinssiä on muistettu kunnialaukauksilla, joita ammuttiin eri puolilla Britanniaa. Lisäksi liput ovat puolitangossa, ja urheilutapahtumissa on vietetty hiljainen hetki.

Prinssi Philip oli kuningatar Elisabetin puoliso. Philip oli 99-vuotias.

Sunnuntain sää

Sunnuntaina suuressa osassa maata on poutaa eli sateet loppuvat. Myös aurinko voi paistaa.

Sunnuntai-iltana Etelä-Suomeen tulee pilviä, ja myöhemmin myös vesisadetta.

Maanantaina vesisateita tulee Länsi-Suomeen ja Keski-Suomeen. Keski-Suomessa voi sataa myös lunta.

Lämpötila on viikonloppuna alle 10 astetta, mutta maanantaina sää lämpenee etelässä. Etelä-Suomessa lämpötila voi maanantaina nousta 10 asteen yläpuolelle.