Yli puolet suomalaisista haluaisi jäädä pysyvästi etätöihin, selviää Turun yliopiston tutkimuksesta.

Yhteensä etätöihin haluaisi jäädä 52 prosenttia. 29 prosenttia haluaisi olla etätöissä koronaepidemian keston ajan.

Vain vajaa viidennes ei halua jatkaa etätöissä.

Etätyön positiivisia puolia olivat tutkimuksen mukaan muun muassa suhteellisen suuri vapaus vaikuttaa omiin työaikoihin ja turhan matkustuksen pois jääminen. Huonoja puolia olivat muun muassa työpaikan sosiaalisten suhteiden puuttuminen sekä työasioiden jatkuva läsnäolo kotona.

Etätöihin siirtyminen viime vuonna onnistui tutkimuksen mukaan Suomessa hyvin. Siirtymistä helpottivat muun muassa työnantajien luottamus työntekijöihin ja digitalisaation luoma vahva pohja.

Tutkimukseen vastasi loka-marraskuun aikana yhteensä runsaat 1 500 ihmistä.

Lue lisää:

Kansainvälinen tutkimus: suomalaiset sitoutuneet koronarajoitusten noudattamiseen muita tutkittuja maita paremmin

Etätyössä pitäisi tietoisesti panostaa kommunikointiin

Etäkokousapatia yleistyy työpaikoilla – Kannattaako kamera pitää päällä vai kiinni? Näillä asiantuntijan vinkeillä henki pysyy yllä etäpalavereissa